Täyteen ahdetut pakolaisleirit ovat uhka koronaviruksen leviämiselle – SPR penää Euroopan yhteisvastuuta: "Tilanne on tällä hetkellä kestämätön"

Täyteen ahdetut pakolaisleirit ovat uhka koronaviruksen leviämiselle – tilanne on Kreikassa kestämätön, vaikkei tartuntoja vielä leirillä todettukaan 5:26

Kreikka on huolissaan koronaviruksen puhkeamisesta pakolaisleirellään. YK:n pakolaisjärjestön mukaan Kreikan leireillä on yhteensä yli 40 000 pakolaista ja turvapaikanhakijaa.

Leireillä ei ole yhtään vahvistettua koronavirustapausta, mutta siihen varaudutaan. Taudit leviävät helposti leirellä huonon hygienian vuoksi.

SPR:n suomalaisasiantuntijan mukaan koronaviruksen ilmeneminen leireillä olisi hyvin vaarallista. 

– Tilanne leireillä on erittäin vaikea, ja ihmisiä on pakkautunut tiivisti yhteen ei-asianmukaisissa asumisolosuhteissa, kertoo SPR:n kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Tiina Saarikoski

– Hygieniatilanne siellä on huono, eli siitä ei pysty samalla tavalla pitämään huolta kuin normaaliolosuhteissa. Nämä kaikki ovat riskitekijöitä pisaratartuntana leviävien tautien suhteen.

Leireillä paljon hengitystieinfektoita

Saarikosken mukaan leireillä on raportoitu paljon hengitystieinfektioita.

– Kyllähän tämä on otollinen paikka, jos tämä virus pääsisi sinne leireihin. Hyvin todennäköistä, että se lähtisi leviämään aika helposti.

– Tilanne on tällä hetkellä kestämätön, ja ilman muuta tähän pitäisi saada ratkaisu ja ihmisiä siirrettyä asianmukaisiin olosuhteisiin.

Saarikoski painottaa, että Euroopan pitäisi kantaa asiassa yhteisvastuuta.

Lue myös:

    Uusimmat