Taylor Swift sai naapuruston vihat päälleen!

Swiftin koti on alueensa hulppeimpia.Splash News
Julkaistu 04.01.2014 11:02

Laulaja Taylor Swift on saanut rakennustöillään naapureidensa vihat päälleen.

Kantritähti Taylor Swift ei ole enää naapureidensa suosiossa. Kesällä hulppean lukaalin Rhode Islandilta ostanut kaunotar oli alkuun erittäinkin tervetullut naapurustoon, sillä sympaattinen tähti toi alueelle positiivista julkisuutta. Nyt Swift on kuitenkin saanut Rhode Islandin asukkaat raivoihinsa.

Laulaja on nimittäin rakentamassa kartanonsa ympärille rantavallia ja rakentamisen yhteydessä rantaviivan kivet saavat kyytiä. Naapurit ovat käärmeissään, sillä jättiläismäinen muuri estää pääsyn rannalle, jonka käytöstä asukkaat ovat jo vuosia saaneet nauttia.

TMZ:n mukaan Swift puolustelee rakennuttamista sillä, että valli rakennetaan samaan kohtaan, missä se aiemminkin on ollut, mutta vuosien varrella kulunut.

Ilmeisesti kartanon edelliset omistajat olivat rakentaneet uuden vallin lähemmäksi taloa, mutta Sandy-hurrikaani tuhosi sen. Nyt Swift rakentaakin uuden vallin alkuperäisen paikalle. Viranomaisten mukaan Swift on hankkinut kaikki tarvittavat luvat ja he kertovat itse pyytäneensä tähteä siirtämään samalla rantaviivan suuria kivenjärkäleitä.

Swiftin koti on alueensa hulppeimpia.Splash News

Pysy ajan tasalla asuntoasioista – tykkää Jokakodista Facebookissa!

Haaveissa luksustalo? Tutustu yli puolen miljoonan euron arvoisiin kohteisiin Jokakodin sivuilla!


LUE MYÖS:


Hannakaisa Taskinen, hannakaisa.taskinen(at)mtv.fi

Lähde: TMZ

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle