Tavuviivat hidastavat lukemista

Tavuviivat eivät välttämättä auta lapsia lukemaan tekstejä. Ylihuomenna Turun yliopistossa väittelevän Tuomo Häikiön mukaan jo toisella luokalla lapset lukevat nopeammin tekstiä, jossa ei ole tavuviivoja.

Häikiön mukaan tämä johtuu siitä, että tavuviivat kannustavat lukijaa kohdistamaan tarkkaavaisuutensa jokaiseen tavuun vuorollaan. Se puolestaan hidastaa lukemista, jos lukija kykenee havainnoimaan yhdellä kerralla tavua suurempia kokonaisuuksia. Tällöin tavut hyppivät turhaan silmille.

Häikiö ei kuitenkaan poistaisi tavuviivoja lastenkirjoista suin päin, sillä ne voivat auttaa lapsia oppia lukemaan. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi heikommat toisluokkalaiset hyötyvät yhdyssanojen lukemisessa siitä, että sanan osat on erotettu toisistaan yhdysviivalla.

– Tavuviivat voisi kuitenkin korvata jollain toisella tavalla. Alustavien tutkimustemme mukaan vastaavaa hidastumista ei esiinny, jos tavut kirjoittaa eri värein, esimerkiksi sinisellä ja punaisella, Häikiö kertoo.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat