Kaksi vuosikymmentä rokkarin elämää viettänyt muusikko ei voi tehdä koskaan paljastuskirjaa elämästään, koska se olisi liian rankkaa omaisille.
Jussi 69 ei aio heittää rumpukapuloita nurkkaan vielä vuosiin. 1990-luvun alusta julkisuuteen ponnahtaneen rockbändin rumpali elää unelmaansa, edelleen ja omassa kuplassaan.
– Mä olen vaan aina tehnyt sitä sen takia, koska olen tykännyt siitä. Ja kun tässä on aina itse elänyt tässä pikku kuplassa koko ajan, ei tää oo ikinä oikeasti muuttunut oikeasti mihinkään, rokkari tunnustaa.
Radiogaalan osallistunut Jussi 69 kertoi MTV3.fin Viihdeuutisille uransa ensimmäisestä radiohaastattelusta, jonka teki legendaarinen Jone Nikula. Sen jälkeen ura on ollut nousukiitoinen ja tapahtumarikas, juuri sellainen josta tulisi hyvä omaelämänkerta.
– Tekisi mieli tehdä, mutta meidän kitaristi TimoTimo on oikeassa kun hän kerran letkautti, että "siitä tulisi ihan helvetin hyvä kirja. Sääli vaan, kun sellaista ei voi julkaista niin kauan kun meillä on ketään omaista elossa." Niin se on, menisi mummolta aamupuurot väärään kurkkuun, rokkari nauraa.
Jussi 69 on julkisuudessa yhdistety aikoinaan muun muassa huippumalli Saimi Nousiaiseen.
(MTV3)