Tässä ei päätä kylmää: Kimi Räikkösen uhkarohkea liike kostautui –  "En tiedä, mihin hän halusi mennä"

Entiset tallitoverukset Kimi Räikkönen ja Sebastian Vettel kolaroivat sunnuntaina ajetussa Saudi-Arabian GP:ssä keskenään.

Räikkönen ja Vettel taistelivat kilpailun puolivälissä sijasta 11, ja kierroksen 26 alkaessa Räikkönen teki ykkösmutkan jarrutuksessa ohituksen sisäkautta. Vauhtia oli kuitenkin liikaa, eikä Räikkönen pystynyt kääntämään kunnolla mutkaan sisään. Vettel sai ykkös- ja kakkosmutkista paremman ulostulon ja palasi näin sijalle 11.

Katso Räikkösen ja Vettelin kolari jutun yläreunassa olevalta videolta.

Hetkeä myöhemmin kaksikko ajoi mutkaan neljä rinta rinnan ja osuivat yhteen. Räikkösen etusiipi hajosi, ja myös Vettelin autoon tuli vaurioita. Molempien kisa oli pilalla.

– Tarkoituksenani oli pysyä radalla ja mennä ulkokautta. Ehkä hän ajatteli, että oikaisemme molemmat suoraan, Räikkönen kertoi kilpailun jälkeen.

Nelosmutkan ulkopuolella on asfaltoitu turva-alue, jonka ansiosta Räikkönen pääsi jatkamaan kilpailuaan.

– Mutka oli minun. En tiedä, mihin hän halusi mennä. Siinä mutkassa ei ole tilaa kahdelle autolle, eli hänen olisi pitänyt perääntyä, Vettel sanoi.

Vettel joutui lopulta keskeyttämään autoonsa tulleiden vaurioiden vuoksi. Räikkönen oli maaliin asti ajaneista viimeinen eli 15:s.

Lue myös:

    Uusimmat