SM-liigan finaaleissa erikoistilannepelaaminen nousee arvoon arvaamattomaan. Tilastojen valossa Tappara on ollut pudotuspeleissä tällä sektorilla Ässiä vahvempi.
Tappara ja Ässät keräsivät maanantaina siistissä finaaliavauksessa kaksi pikkurangaistusta kumpainenkin. Erikoistilanneosumia ottelussa ei nähty.
Toisesta finaalipelistä odotetaan tunteikkaampaa ja kamppailupelaaminen lisääntynee mylvivän porilaisyleisön edessä. Näin ollen pelaajien paineensietokyky joutuu kovalle koetukselle.
Aiemmissa ottelusarjoissa Tappara on ollut suorastaan murhaavan tehokas ylivoimalla. Kirvesrinnat pääsivät pelaamaan pakkopeliä HIFK:ta ja Lukkoa vastaan 36 kertaa onnistuen viimeistelyssä kahdeksan kertaa.
Vastaavasti Ässät sai yrittää maalintekoa miesylivoimalla 51 kertaa KalPaa ja JYPiä vastaan. Tulosta syntyi seitsemän osuman verran.
Tamperelaisten tehokkain mies ylivoimalla on ollut neljän osuman Jarno Koskiranta. Patapaitojen Eero Elo on onnistunut kahdesti pakkopelin aikana.
Alivoimalla pelatessaan Tappara on päästänyt vain yhden osuman tämän kevään pudotuspeleissä, Ässät neljä.
Mikäli ennusmerkit pitävät paikkansa, niin finalistien erikoistilanneosaaminen joutuu tänään kovaan testiin.