Taru Sormusten herrasta - Sormuksen ritarit (Lord of the Rings - The Fellowship of the Ring)

Pikkuhiljaa on Sormusten herran faneja ruokittu väläyksillä Jacksonin näkemyksestä, Uuden Seelannin hyvin kirjaan sopivista maisemista, loistavista efekteistä ja omistautuneista näyttelijöistä. Toiveet nousivat yhä korkeammalle ja nyt on sadonkorjuun aika.

Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta, Sormuksen ritarit on sanalla sanoen loistava elokuva. Vahva näkemys ja tyylitietous, tarkoituksellinen oman tien kulkeminen kuvallisessa ilmaisussa ja erikoistehosteissa, upeasti Tolkienin pohjalta rakennetut henkilöhahmot ja seikkailun tarvitsemien eeppisten raamien mahtava toteutus. Jackson on hoitanut hommansa hyvin.

Tarina kertoo siis trilogian ensimmäisen kolmanneksen. Frodo-niminen hobitti perii salaisen sormuksen seikkailija Bilbolta, joka jättää hobittien kotimaan Konnun taakseen. Velho Gandalf tajuaa Bilbon sormuksen olevan Mordorin hallitsijan Sauronin takoma, kaikkien taikasormusten hallitsija, jossa asustaa suuri pahuus. Frodon täytyy ystäviensä kanssa kuljettaa sormus Haltijoiden maahan Rivendelliin, jossa lopulta muodostetaan saattue. Sormuksen saattueen ritarien tehtävänä on lähteä kohti Sauronin maata Mordoria tehtävänään tuhota sormus Tuomiovuoren tulessa.

Elokuvan alkajaisiksi Jackson tarjoilee prologina Sormuksen tarinan siihen asti kun se tuli Bilbon käsiin. Jakso, jossa Sauron menettää Sormuksen taistelussa Isildurille jne. on jo viedä jalat alta. Alkujakso myös sanelee loistavasti Jacksonin lähtökohdat. Tolkienin taru on maalaattu tummin sävyin ja tarinan paha on todella uhkaava.

Jackson ja muut käsikirjoittajat ovat jättäneet laulut ja tanssit vähiin ja korostaneet pimeyden uhkaa ja epätoivoisen tehtävän vaikeutta ja seikkailun tuntua. Ratkaisu ei varmasti miellytä kaikkia rankkuudessaan, mutta se toimii valkokankaalla upeasti. Mustat Ratsastajat, örkit, velhojen taistelu ja Morian kaivosten synkät luolastot kuljettavat katsojaa ainutlaatuiseen elokuvakokemukseen.

Uusi Seelanti vaihtelevine maisemineen on kuin suoraan Tolkienin tarusta, jota Jacksonin tehostepajassa todella ainutlaatuisella näkemyksellä tehdyt efektit kuljettavat vielä pidemmälle fantasian syvyyksiin. Elokuvan efektit nähdessään voi ainoastaan miettiä mitä Hollywoodin liipasinherkät tehostemiehet olisivat hiirillään tehneet; jotain valoisampaa, iloisempaa ja läpinäkyvämpää. Jacksonin örkkisoturit ovat lihaa ja verta, limaa ja oksennusta ja niin pitääkin.

Henkilöhahmot on myös piirretty hienosti. Jackson on tarinassa alistanut kaikki Sormuksen alamaisiksi jossain mielessä, kukaan ei ole turvassa sen kiusauksilta, eivät kaikkein oikeamielisimmätkään. Ja kun Frodo sitten panee Sormuksen sormeensa, tunne ei olekaan näkymättömyyden vapaus vaan pahuuden kietoma kaaos.

Huolella valitut näyttelijät tulkitsevat osansa hienosti. Todentuntuisesti pieneksi saadut hobitit Elijah Woodin Frodon ja Ian Holmin Bilbon johdolla ovat yhtä aikaa herkkiä ja voimakkaita. Viggo Mortensenin Aragorn on tinkimätön Konkari, Sean Beanin Boromir kiusausten kalvama uljas soturi, Liv Tylerin Arwen kuolemattomuutta uhmaava rakastava haltija ja Cate Blanchettin Galadriel oman mahtinsa kanssa kamppaileva haltijakuningatar.

Mieleenjäävimmät roolit tekevät vanhukset Christopher Lee pahuuteen kääntyvänä Sarumanina ja eritoten Ian McKellen väsymättömänä pimeyttä vastaan taistelevana Gandalfina. McKellen löytää virtuoosimaisesti tarinan painotukset ja pystyy muuntautumaan herkästä ja viisaasta vanhuksesta tuhoa kylvävään maagiin.

Peter Jackson siis korjaa kypsän sadon ja jättää Hollywoodin nuolemaan näppejään. Taru sormusten herrasta, Sormuksen ritarit on mahtavan sykähdyttävä elokuvakokemus, yksi kaikkien aikojen parhaita fantasiaelokuvia.

Teksti: Jari Rantala
Kuva: FS Film