Tappara punnersi työvoiton Ässistä

Hassinen, Jani, Tappara, 2000
Hassinen, Jani, Tappara, 2000SM-Liiga
Julkaistu 05.12.2000 23:07

Tampereen Tappara rutisti Porin Ässien ohi kolmannessa erässä ja voitti 5-3 (1-1, 1-2, 3-0) porilaisten kotiluolassa pelatussa SM-liigan ottelussa.

Tasaista taistoa kuvasi hyvin vanha kulunut sanonta "verta, hikeä ja kyyneleitä". Verta otteluun saatiin runsaat kaksi minuuttia ennen avauserän päättymistä, kun Tapparan Tuukka Mäntylä taklasi päädyssä Ässien Tomas Kucharcikin kaukalon päätylaudoitusta vasten. Kucharcikin silmäkulmaan ommeltiin viisi tikkiä, Mäntylä selvisi ilman rangaistusta. Hikeä tarjosivat kentällä kaikkensa antaneet pelaajat ja Ässille kyyneleitä tarjosi Tappara noustessaan kolmannen erän loppupuoliskolla voittoon.

Maalinteko porilaisille edelleen vaikeaa

Kotijoukkueen pelissä oli alkuhetkiä lukuunottamatta aggressiivisuutta, vauhtia ja rohkeutta. Maalinteko kuitenkin tuotti porilaisille edelleen suuria vaikeuksia. Osa Tapparan maaleista lirui Ässät-maalivahti Ari Vapolan selän taakse turhan helpolla.

Tapparalle työvoitto

Tappara hankki torstaina työvoiton. Ensimmäisessä ja toisessa erässä se nousi kaksi kertaa maalin johtoon, mutta Ässät pystyi molemmilla kerroilla nousemaan tasoihin ja toisen erän päätteeksi johtoon. Kolmannessa erässä Tappara siirtyi pelaamaan pääasiassa kahdella kentällisellä ja ratkaisevilla hetkillä kaksikko Janne Ojanen-Jani Hassinen (kuvassa) löysi toisensa oikeissa paikoissa.
- Tämä voitto oli täysin tehdyn työmäärän palkitsemista. Ottelu oli kaiken kaikkiaan liikkeeltään ja perusasioiltaan kova ja erittäin hyvätasoinen. Onneksi meiltä löytyi vielä kolmannessa erässä riittävästi virtaa voittoon asti, Tapparan valmentaja Jukka Rautakorpi sanoi.

Karjalaisen debyytti hyvä

Ässistä kaksikko Jari Korpisalo-Mikko Konttila oli kovassa vireessä ja hyvään suoritukseen ylsi myös väkevästi ja ennakkoluulottomasti taistellut nuori Janne Mäkelä. Myös Ilveksestä siirtynyt Sami Karjalainen voi olla tyytyväinen debyyttiinsä patapaidassa.
(MTV3)

Ottelutilastot

Ässät-Tappara 3-5 (1-1, 2-1, 0-3) 1. erä: 2.08 Jaakko Uhlbäck (Tero Lehterä) 0-1, 9.07 Mikko Konttila (Jari Korpisalo-Curtis Sheptak) 1-1 yv. Jäähyt: 7.37 Alain Cote T 2 min, 13.45 Pasi Puistola Ä 2 min, 16.56 Cote T 2 min, 17.54 Miska Kangasniemi T 2 min, 18.55 Janne Grönvall T 2 min. 2. erä: 22.24 Niki Siren (Sami Venäläinen-Miro Laitinen) 1-2, 34.17 Korpisalo (Pasi Peltonen-Konttila) 2-2, 35.27 Tomas Kucharcik 3-2. Jäähyt: 29.27 Sheptak Ä 2 min, 35.51 Mikko Luoma T 2 min, 39.36 Veli-Pekka Hård Ä 2 min. 3. erä: 48.57 Jani Hassinen (Jussi Tarvainen) 3-3, 56.28 Janne Ojanen (Hassinen-Tuukka Mäntylä) 3-4 yv, 57.55 Hassinen (Tarvainen-Lehterä) 3-5, Ässät aikalisä 58.55. Jäähyt: 45.25 Sheptak Ä 2 min, 56.12 Peltonen Ä 2 min, 58.55 Luoma T 2 min. Jäähyt yht: Ässät 5x2 min = 10 min, Tappara 6x2 min = 12 min. Torjunnat: Ari Vapola Ä 10+10+5=25 (pois 58.55-60.00), Jussi Markkanen T 8+10+5=23. Tuomarit: Arto Järvelä ja Jussi Perttu (Seppo Lindroos ja Sami Seppälä). Yleisöä 2 884.

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko