Jääkiekon SM-liigan runkosarjan paras joukkue Tappara etenee vääjäämättä kohti välieriä. Blues hävisi perjantaina toistamiseen, selkeämmin kuin ensimmäisessä ottelussa. Tappara oli numeroa liian iso Bluesille ja voitti 5-2 (0-1, 3-0, 2-1). Tappara johtaa otteluparia voitoin 2-0.
Tapparan jykevä puolustuspeli ja ehkäpä sarjan jämäkin syöttötyöskentely ei antanut Bluesille juurikaan mahdollisuuksia. Mitä pitemmälle ottelu eteni, sen selvemmäksi kävi, ettei Blues voi voittaa. Bluesin avauserän 1-0-johto oli vain silmänlumetta, sillä kun tamperelaiset pistivät kiihdytysvaihteen toisessa erässä päälle, "Siniset" putosivat kyydistä.
Tapparan sankari perjantaina oli Jussi Tarvainen, joka teki kypärätempun. Hän iski kolme maalia: tasoittavan 1-1, enteellisen johto-osuman 3-1 sekä ottelun ratkaisseen 4-2-maalin. Toisesta erästä alkaen Tappara alkoi pelata huomattavasti aggressiivisemmin kuin avauserässä. Hyökkääjät alkoivat karvata jo syvältä hyökkäysalueelta, ja Blues oli voimaton.
Tapparan jämäkät puolustajat Janne Grönvallin johdolla eivät päästäneet espoolaisia liian lähelle omaa maalia. Tapparan maalivahti Tom Draper unohti ensimmäisen erän haparoinnin ja torjui hyvin. Janne Ojasen johtama ykkösketju, laidoilla Johannes Alanen ja Jani Hassinen, näytti taitojaan juuri silloin, kun pitikin.
Tappara siirtyi 2-1-johtoon, kun Ojanen käynnisti ylivoimapelissä hivelevän nopean hyökkäyksen. Hän siirsi vikkelästi kiekon Hassiselle, joka löysi maalin tehneen Jyrki Välivaaran yhtä ketterästi. Blues antoi Tapparalle kelpo vastuksen, joskin ei voinut paremmalleen mitään.
Muutamilla Bluesin pelaajilla petti jälleen kerran hermo, mikä ei näissä peleissä voi tietää muuta kuin ikävyyksiä. Pahimmin melskasivat Teemu Elomo, joka sai 10 minuutin käytösrangaistuksen, ja Juha Gustafsson, jonka pienen käytösrangaistuksen aikana Tappara meni 3-1-johtoon.
Bluesin valoisampaa puolta esittivät tshekit Jiri Vykoukal ja Jan Caloun, jotka maaleillaan näyttivät, että taidot ratkaisevat sittenkin. Heidän täysosumansa pitivät joukkuetta jonkin aikaa hengissä.
Ottelutilastoja:
Blues-Tappara 2-5 (1-0, 0-3, 1-2)
1. erä: 5.11 Jiri Vykoukal (Janne Seva) 1-0.
Jäähyt: 9.50 Jaakko Uhlbäck T 2 min, 15.50 Jani Virtanen B 2 min, 16.22 Jani Hassinen T 2 min, 16.22 Markku Hurme B 2 min.
2. erä: 25.25 Jussi Tarvainen 1-1, 35.37 Jyrki Välivaara (Janne Ojanen-Hassinen) 1-2, 38.24 Tarvainen (Aleksandr Barkov-Tuukka Mäntylä) 1-3 yv.
Jäähyt: 20.22 Teemu Elomo B 2 min, 27.38 Miska Kangasniemi T 2 min, 31.33 Hassinen T 2 min, 36.33 Juha Gustafsson B 2+2 min.
3. erä: 48.09 Jan Caloun 2-3 yv, 54.37 Tarvainen 2-4 yv sr, Blues aikalisä 57.56, 59.36 Roman Meluzin 2-5 tm.
Jäähyt: 41.46 Miika Elomo B 2 min, 47.14 Välivaara T 2 min, 47.14 T Elomo B 10 min, 50.32 Arto Kuki T 2 min, 53.32 Ladislav Kohn B 2 min, 54.37 Jarmo Myllys (kärsi Mikael Jämsänen) B 2 min, 55.42 J Ojanen T 2 min, 56.20 jr TAP (kärsi Sami Venäläinen) 2 min, 56.20 Valeri Krykov B 2 min.
Jäähyt yht:
Blues 9x2 min ja T Elomo 10 min = 28 min, Tappara 8x2 min = 16 min.
Torjunnat: Jarmo Myllys B 12+10+8=30 (pois 58.55-59.36), Thomas Draper T 13+11+2=26.
Tuomarit: Jukka Pakaslahti ja Kimmo Siipo (Panu Bruun ja Torkel Saarnio).
Yleisöä 6033.
(MTV3/STT)