Tapio Nurmisen kommentti: Uusnatseja ja rasisteja hännystelevillä oikeistopopulisteilla on tukeva jalansija Saksan armeijassa ja poliisivoimissa

Nyt ensimmäisen kerran korkea-arvoinen ja kansainvälisesti verkottunut kenraali hehkuttaa avoimesti oikeistopopulisteja ja povaa AfD:stä uutta suurta kansanpuoluetta. Koko maata koskevissa mielipidetiedusteluissa tämä ei vielä näy, mutta syyskuun osavaltiovaaleissa Itä-Saksassa AfD:lle povataan murskavoittoa. 

Kenraalien ja konstaapelien siirtyminen oikeistopopulistien riveihin kertoo Saksaa ravistelevasta sisäpoliittisesta murroksesta. Ennen muuta siitä, että perinteiset konservaativit eivät enää koe kristillisdemokraattista CDU:ta poliittiseksi kodikseen.  

Merkel keskittyi lopulta liikaa keskustaan

Tätä kodittomuutta voi ilman muuta selittää vuoden 2015 pakolaiskriisillä, mutta ei pelkästään sillä. 

Angela Merkelin johtaman CDU:n menestys perustui pitkään siihen, että puoletta reivattiin lähemmäs poliittista keskustaa. Kannattajia haalittiin sekä demareilta että vihreiltä. Samalla unohdettiin puolueen perinteinen oikea laita, joka suhtautuu varovaisen torjuvasti ulkomaalaisiin, EU:n liittovaltiokehitykseen ja myös euroon. 

Pakolaiskriisin jälkeen CDU:n ja sen baijerilaisen sisarpuolueen CSU:n kannatus on kutistunut tasaisesti. Oikea laita vuotaa AfD:n taakse ja koulutetut nuoret kääntyvät vihreiden kannattajiksi. 

Perinteisille vanhan liiton oikeistokonservatiiveille, joita siis ilmeisesti löytyy erityisen paljon puolustusvoimien ja poliisin riveistä, ainoa ”saksalainen” puolue on AfD. Kaikki muut, myös Merkel kuuluvat epäilyttävään ”vasemmistoon”, kuten ex-kenraali Wundrak linjaa. 

Käytännössä EU:n mahtimaa polarisoituu ja samalla puoluekenttä pirstaloituu. Selkeimmän poliittisen vaihtoehdon tarjoavat oikealla laidalla AfD ja vasemmalla Vihreät. Kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien kannatusosuus sulaa ja vanha valta-asema murenee. 

Berliinin linjaa on yhä vaikeampi hahmottaa

Kaikki tämä muuttaa vääjäämättä Saksan roolia Euroopan unionissa. 

Maan painoarvo hiipuu, koska Berliinissä on yhä vaikeampi muodostaa selkeää linjaa, jota monet jäsenmaat, Suomi muiden mukana, ovat tottuneet peesaamaan.  Tiettyyn rajaan asti Emmanuel Macronin johtama Ranska hyötyy tästä. 

Sotilaskonkari Joachim Wundrakin poliittisilla linjauksilla on myös laajempaa kansainvälistä merkitystä. 

Saksan armeijan tiedetään olevan monella tapaa surkeassa jamassa. Bundeswehr ei pysty täysipainoisesti osallistumaan kansainvälisiin operaatioihin, koska kalusto on vahnentunutta ja huonossa kunnossa.  

Armeijan poliittinen selkänoja on hutera. Berliinin hallitus toisensa jälkeen on luvannut kasvattaa puolustusmenoja ja tehdä Bundeswehristä aktiivisemman kansainvälisen toimijan. 

Näiden lupausten lunastaminen on ollut puolivillaista. Viimeksi niiden kanssa tuhrasi Brysseliin komission puheenjohtajaksi siirtynyt Ursula von der Leyen. 

Liittolaisten kannalta kiistatta arveluttavaa 

Se, että saksalainen ex-kenraali moittii liittokansleria saksalaisvastaiseksi ja kehuu AfD:n olevan ainoa Saksan suvereniteetista huolehtiva puolue, huonontaa Saksan puolustusvoimien mainetta entisestään. Ja vääjäämättä. 

Sekä Naton päämajassa Brysselissä että myös liittolaismaiden turvallisuuspoliittisissa kabineteissa puntaroidaan taatusti, miksi eläköitynyt saksalainen kenraaliluutnantti lähtee uusnatseja ja rasisteja liehittelevän puolueen kärkiehdokkaaksi?  

Mitä se kertoo Saksan puolustusvoimista ja miten kansainvälisiin operaatioihin osallistuviin Bundeswehrin päälliköihin ja rivimiehiin pitää jatkossa suhtautua?