Tapahtumateollisuus: Koronapassin kanssa ollaan auttamattomasti myöhässä – johtajaylilääkäri huolissaan: "Olemme jo tällä hetkellä hukkua työhön"

Pirkanmaalla epidemiatilanne pahenee 6:03
Pirkanmaalla eletään tällä hetkellä jo koko pandemian ajan vaikeinta aikaa

Pirkanmaalla eletään tällä hetkellä jo koko pandemian ajan vaikeinta aikaa, luonnehtii Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juhani Sand MTV:n Uutisaamulle.

Sandin mukaan alue on leviämisvaiheessa, uusien koronatapausten määrä on hyvin korkea ja niin on myös ilmaantuvuusluku. Myös terveydenhuollon kuormitus kasvaa kiihtyvällä vauhdilla.

– Tällä hetkellä sairaalahoidossa on parisen kymmentä potilasta ja tehohoidossa on varmaan alle viisi potilasta. Luvut ovat viimeisen kahden viikon aikana olleet nousussa.

– Aivan viimeisten päivien tietoja ei ole käytettävissä, mutta kesä-heinäkuun ajalta tarkasteltuna potilaat ovat noin 75 prosenttisesti niitä, jotka eivät ole saaneet ensimmäistäkään rokotusta. Tällä hetkellä korostuvat (potilaissa) nuoret keski-ikäiset.

Johtajaylilääkärin mukaan tartunnan lähteet on toistaiseksi pystytty kontaktoimaan jäljityksessä kohtuullisessa ajassa, mutta tilanne on mennyt huonompaan suuntaan.

– Erittäin huolestuttavaa on, että henkilöiden, joiden tartunnan lähde jää epäselväksi, on noussut noin 20 viikoittaisesta tapauksesta noin 150 tapaukseen.

Pirkanmaalla on torstaisten lukujen valossa todettu viimeisten kahden viikon sisällä jo 900 koronatartuntaa. Edellisten kahden viikon summa oli 365 tartuntaa. Ilmaantuvuusluku on alueella noussut jo reiluun 166:een. 

Koronapassista apua ja testaussuma?

Hallitus päätti torstaina, että niin kutsuttua koronapassia lähdetään valmistelemaan. Johtajaylilääkäri Sand pitää kaikkia uusia työkaluja tervetulleina. Koronapassi edellyttäisi kuitenkin suurta testauskapasiteetin lisäämistä jo valmiiksi kuormittuneille terveydenhuollon toimijoille.

– Suhtaudun positiivisesti siihen, että passia selvitetään. Samalla on toki noussut esiin näitä käytännön ongelmia, joita tulee ratkoa. Tällä hetkellä testaamisessa mennään aika lailla kapasiteetin rajoilla.

– Kaikki lisätyö tilanteessa, jossa olemme jo tällä hetkellä hukkua työhön, kuulostaa hurjalta, mutta passihan ei ole tulossa käyttöön aivan heti, ja meillä on myös aikaa valmistautua, jos se otetaan käyttöön.

Tapahtumateollisuudessa passia odotetaan innolla. Asian kanssa ollaan kuitenkin jo auttamatta myöhässä, lausuu tapahtumateollisuus ry:n edunvalvontajohtaja Kati Kuusisto.

Hän muistuttaa, että passista puhuttiin jo keväällä, jolloin asiaa ei lähdetty viemään eteenpäin.

– Monen muun asian tavoin tämän kanssa ollaan kovasti myöhässä. Jo keväällä mekin lausuimme, että tapahtuma-alan toiminnan kannalta olisi kriittistä saada toimintamalli.

– Nyt korona jyllää uudelleen ja tämä tarkoittaa, että tapahtumia suljetaan. Myöhässä ollaan, Kuusisto toteaa Uutisaamulle.

Kuusiston mukaan rajoituksien palauttaminen eri alueille tarkoittaa jo nyt sitä, että tapatumille tuli uusia rajoituksia ja ohjeistuksia.

– Liiketoiminta, joka on ollut suljettuna ja käynnistymässä uudelleen, on suuressa vaarassa. Ala on todella syvissä vesissä ja osa alasta ei ole voinut tehdä mitään liiketoimintaa. Ihmiset eivät ole päässeet työhön, verotuloja ei ole syntynyt. Passi toisi selkeyttä ja ennustettavututa, jota tapatuma-ala tarvitsisi.

Katso koko haastattelu alla olevalta videolta!

Tapahtumateollisuus kommentoi koronapassia MTV Uutisille 2:42


Lue myös:

    Uusimmat