Tangohurmuri Amadeus Lundberg kihlasi kuvataiteilijan

Vuoden 2008 tangokuningas Amadeus Lundberg asuu onnellisesti avoliitossa kymmenen vuotta vanhemman Laran kanssa.

Seinäjoen Tangomarkkinoilla on hulinaa. Vuoden 2008 tangokuningas Amadeus Lundberg on juuri palannut laulamasta tangoja, kuulijoita oli saapunut paikalle noin 1500.

– Yleisö oli haltioissaan ja huusi meille ääneen. Minä lauloin ja säestin kitaralla, Taisto Lunkka soitti haitaria. Kerrassaan mahtava meininki, iloitsee komean äänen ja ulkoisen olemuksen omaava Amadeus vilpittömästi.

– On etuoikeus päästä laulamaan täällä Seinäjoella.

Kesken haastattelun Amadeus huikkaa tervehdyksiä ohikulkeville tuttaville ja huomioi fanejaan. Hän on elementissään. Lieneekö uutta eliksiiriä ja iloa elämään tuonut Lara, 23-vuotiasta Amadeusta kymmenen vuotta vanhempi kuvataiteilija.

Puhelias Amadeus Lundberg muuttuu hiljaiseksi, kun puhe siirtyy kihlattuun. Amadeus haluaisi mieluummin puhua musiikista ja uudesta singlestään Amado Miosta, mutta suostuu lopulta mainitsemaan, että Lara on luonteeltaan hyvin samanhenkinen kuin hän itse.

– Laran kanssa elän tasapainoista elämää, mikä on hyvä asia minulle. Laulajan elämä on aikamoista menoa.

Avoliitossa asuva pariskunta tutustui puolisentoista vuotta sitten helsinkiläisessä ravintolassa. Heillä on yhteisen kummisedän lisäksi muutakin samankaltaista taustaa: Laran isä on espanjalainen ja äiti suomalainen, Amadeuksen äiti on valkolainen, isä romani.

Amadeus Lundberg sanoo ääni hempeänä, että Lara kosketti hänen syvimpiä tuntojaan.

– Kyllä sen tietää, kun toisen tapaa, että tässä se nyt on.

Myös musiikkirintamalla menneiden vuosien tangokuningas elää onnellisinta aikaa.

– Haluan kiittää äänestäjiäni, että saan olla kuuden eniten yleisöääniä saaneen tangokuninkaallisen joukossa, ja pääsen esiintymään Arja Korisevan, Jari Sillanpään, Kari Piirosen, Saija Tuupasen ja Jenna Bågebergin kanssa samalle lavalle Muistojen polku-konsertissa perjantaina. Suurkonsertissa on peräti 37 soittajaa. Kiitos yleisö, kiitos äänestäjät, ilakoi samettisilmäinen tangohurmuri.

(MTV3–KIKKA ISOVIITA)

Lue myös:

    Uusimmat