Tänä vuonna vappupallo vaappuu ja soi

Trendikäs vappupallokauppias satsaa tänä vuonna perässä talutettaviin lemmikkeihin, soiviin jättipalloihin ja vihaisiin lintuihin. Viime vuonna Angry Birds -pallot vietiin käsistä.

Suomessa myydään vuosittain miljoonia heliumpalloja. Suurin osa niistä kaupataan vappuna. Lähes kaikki kauppiaiden ilmapalloista tuodaan Yhdysvalloista ja Espanjasta.

Ilmapallojen maahantuoja Jouni Kämäräinen Ilmapallomestareista kertoo, että myös piraatti-vappupallot ovat olleet tänä vuonna pallokauppiaiden riesana. Niihin kunniansa tunteva kauppias ei hänen mukaansa kuitenkaan edes koske.

Kuka muistaa Teinimutanttikilpikonnan?

Kämäräinen on toiminut ilmapalloyrittäjänä yli 20 vuotta. Siinä missä 20 vuotta sitten vappupallokauppaa tekivät vain pallonmyyjät toreilla, nykyään pallokaupasta hakevat lisätienestiä muun massa erilaiset yhdistykset.

Vuosien varrella myös kuvat ovat muuttuneet.

– 20 vuotta sitten kova juttu olivat Teinikäiset mutanttininjakilpikonnat, mutta eivät taida olla enää, Kämäräinen naurahtaa.

– Toki mukana on edelleen samoja kuvia kuin silloinkin – kuohuviinipulloja, Nalle Puhia, Nasuja, papukaijoja ja kaikenlaisia pitkäkorvajäniksiä. Niitä on myyty aina.

Yksi tämän vuoden suursuosikeista on sama kuin jo viime vuonna: Angry Birds. Kämäräinen muistuttaa, että kuitenkin vain pieni osa Suomessa myytävistä on nytkään Angry Birdsejä.

– Vaikka Angry Birdsejä menee paljon, ihmiset ostavat myös vaikkapa merenneitoa, My Little Ponyä, Autot-palloja, Spidermaneja, Nalle Puheja, Muumeja, Minni ja Mikki Hiiriä ja Hello Kittyjä. Niitä menee vuodesta toiseen.

Suomalaisten kestosuosikki on Kämäräisen mukaan delfiini.

– Delfiinit ovat käyneet kaupaksi tasaisen varmasti niin kauan kuin minä olen ollut alalla.

Soivat jättipallot tulevat

Ilmapallomarkkinoille tulee välillä paitsi uusia kuvia ja hahmoja myös uudenlaisia materiaaleja ja ideoita.

Suomessa markkinoille yrittävät nyt muun muassa soivat jättipallot. Niitä on ollut myynnissä nelisen vuotta.

– Ne ovat tällä hetkellä meidän kalleimpia mallejamme. Ne ovat isoja jättipalloja, ja kun niitä napauttaa kylkeen, ne alkavat soida musiikkia, Kämäräinen selvittää.

Markkinoilla jalansijaa hakevat myös talutettavat pallot.

– Lapset voivat ottaa narusta kiinni ja taluttaa perässään kuin pieniä lemmikkejä. Hahmoina on kissoja, koiria, ja pingviinejä.

Seuraava pallohitti voisi olla niin sanottu bubbles-pallo. Pyöreä pallo on foliotakin kestävämpää kumin ja muovin sekoitusta.

– Niitä myydään muualla maailmassa jo tosi paljon. Olemme yrittäneet tarjota parina vuonna niitä kauppiaille myös täällä, mutta ainakaan vielä bubbles-pallo ei ole vielä ottanut meillä tulta alleen.

Lue myös:

    Uusimmat