Tampereen tuomiokirkko yritettiin polttaa

Vanha tuomiokirkko oli tuhotyön yrityksen kohteena Tamprereella maanantain ja tiistain välisenä yönä.

Kirkon oveen tuli palojälki siihen kiinnitetyn palavan paperin jäljiltä. Tuhopolton yrittäjät rikkoivat kaksi ikkunaa, mutta ne korjattiin jo tähän päivään mennessä. Poliisi etsii tihutyöstä epäiltyinä kahta noin 20-vuotiasta hoikahkoa miestä. Toinen saattaa olla jopa 190 senttimetriä pitkä.

-Kyseessä voi ilkivaltaa taikka teko voi liittyä saatananpalvontaan. Joka tapauksessa rikos on vakava, sanoo tutkintaa johtava rikoskomisario Paavo Tuominen. Polttoyritys tapahtui jokseenkin tarkasti puolenyön aikaan. Rikotuista ikkunoista heitettiin kirkkosaliin pullo, joka poliisin alustavien tietojen mukaan sisälsi palavaa nestettä. Samoihin aikoihin nähtiin kirkon tuntumassa kolme miestä, joiden osuutta tapahtumaan selviteltiin. Kyseessä oli kuitenkin eri seurue, jolla ei ole yhteyttä tuhopolttoon.

Poliisi tutkii tapausta tuhotyön yrityksenä. Rangaistus siitä on vähintään 14 päivää ja enintään kolme vuotta. Mikäli oikeus katsoo kyseessä olleen törkeän tuhotyön yrityksen, maksimirangaistus on seitsemän ja puoli vuotta. Tuomisen mukaan vastaavaa rikosta ei ole Tampereella tapahtunut ainakaan vuoden 1982 jälkeen, jolloin hän aloitti työt paikkakunnalla.

Varkausaikeissa kirkkoihin on kyllä murtauduttu tai yritetty murtautua useaankin otteeseen. Tampereen poliisi pyytää yleisöä kertomaan mahdollisista havainnoistaan rikoksen selvittämiseksi. Poliisin päivystysnumero on 03-2195013.

Tampereen tuomiokirkko valmistui vuonna 1907 arkkitehti Lars Sonckin suunnittelemana. Kirkon näyttävät seinä- ja kattomaalaukset ovat Hugo Simbergin käsialaa.
(STT)
Tuula Malin raportoi Tampereen tuomiokirkon tuhotyön yrityksestä.

Lue myös:

    Uusimmat