Tampere United saakin jatkaa pelaamista

Palloliiton valitusvaliokunta on keskeyttänyt jalkapalloseura Tampere Unitediin kohdistuvat rangaistustoimet. TamU voi toistaiseksi pelata pelejä, mutta sen lopullinen pelaaminen tällä kaudella ei vielä ratkennut.

Eilen Palloliiton kurinpitovaliokunta sulki TamU:n tämän kauden toiminnasta. TamU aikoo valittaa päätöksestä.

– Ideana on se, että jos (TamU:n) valitusprosessi johtaa erilaiseen lopputulokseen kuin kurinpitovaliokunnan päätös, valituksesta ei olisi joidenkin kilpailujen osalta mitään hyötyä, koska pelit olisi ehditty pelata jo valitusaikana, sanoi valitusvaliokunnan puheenjohtaja Jari Karppinen.

TamU voi valitusvaliokunnan päätöksellä periaatteessa pelata Suomen cupin seitsemännen kierroksen ottelunsa ylihuomenna ja liigacupin finaalin Honkaa vastaan 23. huhtikuuta. Palloliitto ehti tosin jo ilmoittaa nettisivuillaan, että TamU:n cup-vastus Jippo etenee suoraan puolivälieriin.

Valitusvaliokunta käsittelee TamU:n varsinaisen valituksen mahdollisesti jo ennen pääsiäistä. Valituksen määräaika päättyy virallisesti ensi viikon torstaina, mutta jos TamU toimittaa valituksensa sitä aiemmin ja ilmoittaa valiokunnalle kirjallisesti, ettei täydennä valitusta enää, valitusvaliokunnan päätös voi tulla ensi viikolla.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat