Tämä on poliisin tärkein ohjeistus pääsiäisliikenteeseen

Mikäli suunnittelet lähteväsi pääsiäisliikenteeseen kesärenkailla, niin harkitse asiaa vielä.

– Varsinkin pääkaupunkiseudulla osa autoilijoista on ehtinyt vaihtaa kesärenkaat. Liikkuva poliisi ihan kehottaa vaihtamaan talvirenkaat takaisin, jos aikoo pääsiäisliikenteeseen lähteä. Takatalven on ennustettu jatkuvan pääsiäisen yli, joten talvirenkaita on syytä käyttää, liikkuvan poliisin ylikonstaapeli Jussi Pohjonen kertoo.

Pohjonen painottaa, että muutenkin renkaiden kuntoon on syytä kiinnittää huomiota.

– Onko niissä kulutuspintaa, miten renkaat ovat kuluneet ja kuinka vanha rengas on. Vanha rengas voi kovettua ja menettää parhaat ominaisuutensa.

Myös lasinpesulaitteiden ja sulkien kunto kannattaa tarkistaa.

– Itä- ja Pohjois-Suomeen on luvattu kovia yöpakkasia, joten pissapojassa oleva vesi jäätyy.

Rattijuoppojen määrään tuleva pääsiäinen ei Pohjosen ennustuksen mukaan tule valitettavasti tekemään poikkeusta.

– Kun on pitkät pyhät ja paljon vapaata, niin siihen kyllä alkoholinkäyttö liittyy. Valitettavasti ennustan, että useampi sata henkilöä jää kiinni rattijuopumuksesta.

Yleisesti pitkälle matkalle lähdettäessä kannattaa miettiä kuljettajan vireystilaa ja väsymystä.

– Liikenne on varmasti normaalia talviviikonloppua vilkkaampaa, eikä suju niin yhtä nopeasti kuin normaalisti, joten turhan tiukkoja aikatauluja ei kannata tehdä.

Suuremmasta liikennemäärästä huolimatta Pohjonen ei usko ongelmiin tai suuriin seisoviin ruuhkiin, koska meno- ja paluuliikenne jakaantuvat usealle päivälle.

– Jos ei tule onnettomuuksia tai muita häiriötilanteita. Pahin uhkatila, mikä liikennettä voi sekoittaa, on sää ja sen nopeat vaihtelut. Sääennusteita kannattaa seurata, ja huomioida, että Suomi on hyvin pitkä maa, joten teiden kuntokin vaihtelee eri puolilla.

Lue myös:

    Uusimmat