Tämä kuva jäänee historiaan: Hän poistui viimeisenä Yhdysvaltain sotilaana Afganistanista

Kenraalimajuri Christopher T. Donahue oli viimeinen amerikkalaissotilas, joka lähti Afganistanista Yhdysvaltojen luovuttaessa Kabulin kentän Talebanille.

Modernit sodat ovat jättäneet jälkeensä valokuvia, jotka tiivistävät jotain olennaista konfliktista. Esimerkiksi Vietnamin sodan klassikkokuva kameraa kohti juoksevasta alastomasta lapsesta nähsään yhä uudelleen. Erityisen paljon viime aikoina esillä on ollut otos, jossa ihmiset jonottavat evakuointihelikopteriin Yhdysvaltain Saigonin suurlähetystön katolla.

Talebanin syrjäyttämän hallinnon romahdus puolestaan on nähtävissä kuvista, joissa epätoivoiset ihmiset roikkuvat jo liikkuvien evakuointikoneiden pyörissä.

Yhdysvaltain vetäytymistä Afganistanista taas saattaa jäädä symboloimaan maan asevoimien julkaisema kuva viimeisestä Afganistanista poistuneesta amerikkalaissotilaasta, kenraalimajuri Chris T. Donahuesta.

Donahue komensi Afganistanissa loppuvaiheessa Yhdysvaltain 82. maahanlaskudivisioonaa. Yksikkö isolta osin vastasi viime päivinä Kabulin kentän turvallisuudesta ja evakuointien sujumisesta.

Kenraalimajuri Donahue on palvellut Yhdysvaltain armeijassa vuodesta 1992. Vuonna 2002 Donahue haki Yhdysvaltain erikoisjoukkoihin Delta Forceen, ja läpäisi paitsi pääsykokeen niin myös koulutuksen. Donahue on sotinut Afganistanin lisäksi myös Irakissa.

Yhdysvaltain 20 vuoden läsnäolon aikana Afganistanissa kuoli yli 170 000 ihmistä. Sodan alkuvaiheessa virallisesti syrjäytetty Taleban hallitsee jälleen maata.

– Uusi luku Yhdysvaltain ja Afganistanin suhteissa on alkanut. Diplomatia tulee ensin. Sotilaallinen tehtävä ei ole ohi, totesi Yhdysvaltain ulkoministeri Antony J. Blinken The New York Timesin mukaan.

LK kenraalimajuri Donahue LK 31.8.2021
Kenraalimajuri Christopher T. Donahue.

Lue myös:

    Uusimmat