Tältä kuulostaa Metallica lelusoittimilla – videosta valtava somehitti

Metallica esitti jättihittinsä Jimmy Fallonin talk show'ssa isännän ja The Roots -yhtyeen kanssa.

Ensimmäisen uuden albumin kahdeksaan vuoteen huomenna perjantaina 18. marraskuuta julkaiseva heavy-mammutti Metallica esitti vuoden 1991 jättihittinsä eilen Jimmy Fallonin talk show'ssa.

Erikoisen Enter Sandman -hitin versiosta tekee se, että laulaja-kitaristi James Hetfield laulaa ja soittaa leluklarinettia, rumpali Lars Ulrich soittaa leikkirumpua, kitaristi Kirk Hammett melodikaa ja basisti Robert Trujillo lelukitaraa.

Mukana esityksessä ovat ohjelman Classroom Instruments -osion mukaisesti myös juontaja Fallon itse sekä ohjelman housebändi The Roots.

Huvittavasta esityksestä julkaistua YouTube-videota on katsottu yli 80 000 kertaa. Facebookissa video on noussut jättisuosituksi: sitä on katsottu seitsemän miljoonaa kertaa ja videota on jaettu yli 260 000 kertaa.


Aiemmin lelusoittimilla tulkittavaksi on päässyt muun muassa brittilaulaja Adele.

Katso Metallican hitin lelusoitinversio otsikon alla ja Adelen vastaava esitys tässä alla.


Lue myös:

    Uusimmat