Talopaketti, osa 7
Terveellinen talopaketti
Perinnetalo on tyypillisimmillään kaksikerroksinen. Silloin alakerran märkätilat ovat yleensä kivirakenteisia, ylhäällä ne tehdään levyrakenteisina. Yläkerran märkätilan lattia on joskus pulmallinen toteutettava, mutta sellaiseen on nyt uusi konsti: erillinen, kotimainen välipohjaelementti, joka asennetaan kannatinpalkkien päälle. Muutenkin näppärän konstin tekee lisäksi erityisen merkittäväksi se, että ratkaisu on sarjassaan toistaiseksi ainoa, joka on saanut Valtion teknillisen tutkimuslaitoksen (VTT) sertifioinnin.
Tieto vedeneristyksestä on lisääntynyt tavattomasti viime vuosina, ja sen mukana ovat myös materiaalit parantuneet ja taidot kasvaneet. Kuten kaikissa vedeneristysratkaisuissa, yksityiskohtia on paljon ja kaikkien on sovittava yhteen paitsi toistensa, myös käytettyjen aineiden kanssa - esimerkiksi lattiakaivon täytyy olla tyypiltään sellainen, että se sopii yhteen käytetyn vedeneristysmassan kanssa.
VTT on myöntänyt kosteiden tilojen rakennustarvikkeille sertifikaatteja jo muutaman vuoden ajan. Sertifiointia laajennettiin sittemmin myös henkilöpuolelle: viime kesänä valmistui tuhannes asianmukaisen tutkinnon suorittanut asentaja.
Kyseessä on todella merkittävä edistysaskel terveessä rakentamisessa, sillä nämä todistukset takaavat jo varsin pitkälle hyvän märkätilojen toteutuksen: kuten mainittiin, tuotteiden ja menetelmien yhteensopivuus on onnistumisen ehdoton edellytys. Eri valmistajien tuotteita ei pidä mennä sotkemaan keskenään - ja tämän koulunsa käynyt ja opinnäytteensä tehnyt asentaja osaa aivan eri tavalla kuin tavallinen tee-se-itse-mies.
Välipohjaelementti on valmis kokonaisuus
Kosteantilan välipohjaelementti käsittää runkojärjestelmän, siihen kiinnitettävät levytykset sekä levytyksen pintaan asennettavan vedeneristysjärjestelmän. Mukana seuraava ohjeistus on kattava ja sitä on myös noudatettava pilkulleen, jotta tulos täyttäisi vaatimukset. Myös käytettyjen vedeneristysaineiden on oltava VTT:n sertifioimia, eivätkä edes niistä kaikki täytä vesitiiveysarvoltaan valmistajan vaatimuksia.
Välipohjaelementin kaadot saadaan valmiiksi asennettua lattiakaivoa kohden viettäviksi kiinnittämällä elementin päällä olevaan vaneriin kehärimoja: sisempi on aina edellistä, ulompana olevaa ohuempi. Koska päällimmäiset kerrokset ovat kipsilevyä, rimat ovat enintään 30 cm:n päässä toisistaan.
Elementtiin voidaan helposti asentaa myös lattialämmitys. Silloin alimmaisen levyn päälle kiinnitetään 13 millin kipsilevysuikaleet, joiden väliin tulee lämmityselementti. Välit täytetään saneerauslaastilla,jonka annetaan kuivua; sen päälle tulee toinen kerros laastia ja päällimmäiseksi vielä 15 millin lattiakipsilevy.
Tehtaalta elementit lähtevät sellaisenaan työmaalle, jossa sitten rakennetaan märkätilan seinät ja tehdään lopulliset vedeneristystyöt.
Uusimmat
-
18:54
Älä tee ruokavirhettä "nirson" lapsen kanssa: "Saattaa jopa pahentaa tilannetta"
-
18:50
Sébastien Ogier heitti kovaa herjaa kilpakumppanistaan – nyt tuli vastaus
-
18:42
Saako aseen tuoda ulkomaisella aseluvalla Suomeen? Asiantuntija vastaa
-
18:24
Parisuhdeväkivaltaa samaa sukupuolta olevien suhteissa tutkittu vähän
-
18:07
Lehti: Valtteri Bottas pelaa uhkapeliä F1-tulevaisuudellaan – Mick Schumacher nousi uudestaan mukaan
-
18:01
Harvinainen yhteiskuva Ernest Lawsonista äitinsä kanssa – saapui Oulusta asti katsomaan poikansa työskentelyä
-
18:00
Sebastian Aho astuu hurjan rajapyykin yli NHL:ssä – Leijonien jättiturnaus kutkuttaa: ”Vielä hienompi pelata”
-
17:59
Vasemmistoliitto: Hallitus on historiallisen naisvihamielinen
-
17:36
Häkkänen: Israelin YK-tulituksessa merkkejä tahallisuudesta
-
17:22
Tällainen riski alkoholin kotiinkuljetuksessa piilee Alkolle
-
17:19
Frontex: Laittomat rajanylitykset EU:hun vähentyneet lähes puoleen kuluvana vuonna
-
17:02
"Maailman paras pannukakku on tässä!" – nyt leivotaan todellinen klassikko
-
17:02
Katso uskomaton video: Näin Colin Farrell muuntautuu Batmanin viholliseksi Pingviiniksi!
-
16:31
Lähde: Englannin päävalmentajaksi uusi kärkiehdokas – Pep Guardiola karkaamassa
-
16:31
HS: Fortum yritti kaapata vallan Kemijoki-yhtiössä
-
16:30
Tiedekulma: Miksi amerikkalainen yhteiskunta on jakautunut?
-
16:24
Heliövaara ja Patten vakuuttavasti vauhtiin Tukholmassa
-
16:20
Puolustusministeri Häkkänen salaperäisenä Suomen Naton ydinaseharjoituksesta
-
16:18
Mistä Amerikka äänestää? MTV Uutisten ja Tiedekulman tapahtumasarja avaa Yhdysvaltojen suuria kysymyksiä
-
16:17
Uhrien tileiltä vietiin 1,5 miljoonaa euroa – näin rikolliset onnistuivat
-
Lataa lisää