Tallenne Air Francen turmalennon tapahtumista löytyi mustasta laatikosta

Eilen merestä nostetun Air Francen -turmakoneen musta laatikko sisältää myös niin sanotun muistiyksikön eli tallenteen lennon tapahtumista.

Ranskalaistutkijoiden mukaan tallenne vaikuttaisi olevan hyvässä kunnossa. Asiantuntijat kuitenkin korostavat, että muistiyksiköstä ei välttämättä saada ulos tietoja, mikäli se on pahasti vaurioitunut.

- Emme voi sanoa etukäteen, että tallenne pystytään lukemaan, kertoo ranskalaistutkija uutistoimisto AP:lle.

Tallenne on määrä lähettää BBC:n mukaan lähiaikoina Pariisiin lisätutkimuksiin.

Sukellusrobotit etsivät yhä Atlantista lentokoneen ohjaamon ääninauhuria sisältävää laitetta.

Tutkimusryhmän johtajan Jean-Paul Troadecin mukaan kyseisen tallenteen löytyminen antaisi tärkeitä tietoja turman syistä.

- Siitä saataisiin tiedot lentäjien reaktioista, ja ehkä syitä, miksi he päätyivät tiettyihin toimiin ja päätöksiin, sanoo Troadec.

Brasilian Rio de Janeirosta Pariisiin matkalla olleen Air Francen lento 447:n turman syyt ovat yhä suuri kysymysmerkki. Kaikki koneessa olleet 228 ihmistä kuolivat kesäkuussa 2009 sattuneessa turmassa. Valtaosa matkustajista oli kotoisin Brasiliasta, Ranskasta sekä Saksasta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat