Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un tapasivat eilen. Tapaamista on suitsutettu historialliseksi.
Katso ylhäältä Trumpin Kimille näyttämä video.
Nyt on käynyt ilmi, että Trump näytti tapaamisessa Kimille mahtipontisen videon, joka muistuttaa lähinnä Hollywood-elokuvan pidennettyä traileria. Esimerkiksi CNN ja New York Times kertovat Trumpin näyttäneen videon Kimille tabletilta tapaamisen aikana. Trumpin mukaan videota oli katsomassa noin kahdeksan Pohjois-Korean edustajaa.
Video näytettiin myös ennen Trumpin lehdistötilaisuutta toimittajille.
Washington Postin mukaan moni toimittajista oli luullut videota aluksi Pohjois-Korean propagandaksi, sillä se oli esitetty ensin koreaksi.
