Tällaiselta näyttää Etelä-Suomen lähiaikojen sää – Pekka Pouta: "Sieltä tulee kaikenlaista mössöä"

Kuukausiennuste: Ensin lauhtuu, sitten pakastuu –"Kaikenlaista mössöä tulee ensi viikolla" 2:24

Jos Etelä-Suomessa mielii viikonloppuna ulkoilemaan, niin se kannattaa tehdä lauantaina. Kuiukausiennuste sen sijaan on muuttunut edelliskerrasta ja ennustaa nyt lauhempaa ilmaa kuun vaihteeseen. 

Ulos kannattaa viikonloppuna suunnata lauantaina, sillä sadealue nousee jo sunnuntaiaamuna, kertoo meteorologi Pekka Pouta.

Poudan mukaan kyseessä ei ole suinkaan viimeinen Suomea lauhduttava sade, sillä vettä on luvassa ensi viikollakin.

– Sieltä tulee ensi viikollakin kaikenlaista mössöä. Lämpötila on noin nollassa etelä- ja keskiosassa maata.

Helmikuun alku on kylmä

Juuri ilmestyneen sään kuukausiennusteen mukaan helmikuun ensimmäinen viikko on lauhahko. Tämä näkyy hyvin radikaalisti maan itäosassa.

 – Sen jälkeen meillä pitäisi kylmetä. Helmikuun alkupuoli on kylmä. Sen jälkeen signaali katoaa, eikä paljon pysty sanomaan, Pouta kertoo.

Pouta muistuttaa vielä, että jäille ei kannata nykyisissä sääolosuhteissa mennä.

– Esimerkiksi Tuusulanjärvessä jäätä on 24 senttimetriä, mutta teräsjääta 11 senttiä, Pouta varoittaa. 

Katso säälähetys kokonaisuudessaan videoartikkelista.













Lue myös:

    Uusimmat