Taksikuskin surmannut puukotus paljasti alan turvapuutteet – katso uudet kuvat turmasta

Etenkin pieniltä taksiyrittäjiltä puuttuu tietoa ja valmiuksia kuljettajien työturvallisuuden arvioimiseksi ja toteuttamiseksi, sanoo Kuusankosken taksisurmaa selvittänyt Onnettomuustutkintakeskus. 

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) on julkistanut johtopäätöksensä työajossa olleen taksikuskin surman tapahtumista Kuusankoskella vuonna 2023.

Työajossa ollut 26-vuotias taksikuljettaja kuoli asiakkaan puukotuksen seurauksena Kouvolan Kuusankoskella. Tapahtumakuvaus perustuu poliisin tietoihin. Tapahtumalla ei ollut silminnäkijöitä eikä taksissa ollut tallentavaa videokameraa.

Otkesin johtopäätös surmasta ja taksialan laajemmasta tarkastelusta on, että väkivallan uhan arvioiminen on alalla vielä puutteellista. Jos uhkaa ei arvioida ja tiedosteta, jäävät myös ennaltaehkäisevät ja korjaavat toimet sen mukaan puutteellisiksi. 

Jokaisen taksinkuljettajan työhön ei välttämättä liity ilmeistä väkivallan uhkaa, mutta tämä tulee kuitenkin arvioida osana muuta kuljettajan työturvallisuutta, Otkesin raportissa kirjoitetaan. 

Taksiala on hajanainen ja tietoa puuttuu

Taksialalla valtaosa toimijoista on itsenäisiä yrittäjiä ja yrityskoot ovat pääosin pieniä. Etenkin pieniltä yrittäjiltä puuttuu Otkesin mukaan tietoa ja valmiuksia työturvallisuuden arvioimiseksi ja toteuttamiseksi. 

Taksiyrityksistä osa toimii välitysyhtiöiden alla, osa sovelluspohjaisten alustojen kautta itsenäisesti ja osa muualla tavoin itsenäisenä yrittäjänä. 

Alan hajanaisuudesta johtuen tiedon jakaminen ja toimintatapojen vakioiminen on haastavaa. Alalta puuttuvat yhtenevät käytännöt ja ohjaus, Otkes katsoo.

Työturvallisuustietoutta olisi mahdollista jakaa ainakin yrittäjille taksiliikennelupaan vaadittavan yrittäjäkoulutuksen yhteydessä, Otkes sanoo. Myös muita tiedon jakamisen keinoja tulisi Otkesin mukaan aktiivisesti edistää. 

Kuljettajan ajolupaan ei liity koulutusta. Otkes katsoo, että myös kuljettajille suunnattu koulutus palvelisi alan toimintatapojen kehittymistä ja työturvallisuustietouden leviämistä alalla.

Surmataksissa ei ollut valvontakameraa

Otkesin raportissa todetaan, että surmataksi kuului taksiyritykselle, joka ajoi paikallisen taksivälitysyhtiön ajoja. Taksiyrityksellä oli kaksi autoa ja niitä ajoi kolme kuljettajaa. Yritys oli ollut toiminnassa noin kolme vuotta. 

Surmansa saanut kuljettaja oli työskennellyt taksinkuljettajana 1,5 vuotta. Hän oli suorittanut välitysyhtiön perehdytyskoulutuksen. 

Taksiauto oli BMW 320D Xdrive -mallinen ja vuosimallia 2019. Auto oli automaattivaihteinen. 

Ajoneuvossa ei ollut valvontakameraa, eikä sellainen ole takseissa pakollinen. 

Otkesin mukaan tietoisuus kameravalvonnasta toimii tavallisesti ennaltaehkäisevänä toimena. 

Surmaajaoli kuitenkin huumausaineiden vaikutuksen alainen, eikä turvakameralla välttämättä olisi ollut vaikutusta asiakkaan käyttäytymiseen, Otkes katsoo.

Kuljettaja ei painanut hätäpainiketta

Surmataksissa oli hallintalaitteiden yhteydessä oli hätäpainike. Kuljettaja ei kuitenkaan painanut hätäpainiketta ryöstön aikana eikä sen jälkeen. Syytä tälle ei tiedetä.

Otkesin mukaan on mahdollista, että tilanne eteni hyvin nopeasti. Puukotuksen jälkeen kuljettaja yritti hälyttää apua 112 sovelluksella, mutta ei onnistunut. Pelastustoimista ei olisi kuitenkaan ollut apua, sillä kuljettaja kuoli pian puukotuksen jälkeen.

Haastehakemuksen mukaan taksikuski lähti puukotuksen jälkeen liikkeelle, mutta saamiensa vammojen takia hän menetti autonsa hallinnan ja törmäsi alikulkutunnelin seinään. 

Surma paljastui, kun ulkopuolinen henkilö ilmoitti kello yhden aikaan yöllä liikenneonnettomuudesta, jossa taksi oli ajautunut alikulkutunnelin siltarakenteisiin.

Kuva turmapaikalta Onnettomuustutkintakeskuksen raportista.

Turvajärjestelmät vaihtelevat

Otkesin mukaan taksien tekniset turvalaitteet ja -järjestelmät vaihtelevat yritysten ja yrittäjien kesken.

Turvalaitteet ovat tavallisimpia autoissa, jotka ajavat jonkin välitysyhtiön ajoja. Tavallisimpia turvajärjestelmiä ovat reaaliaikainen ajoneuvoseuranta ja hätäpainike. 

Hätäpainike tekee hälytyksen tavallisimmin välitysyhtiön taksikeskukseen. Osassa autoista voi löytyä myös turvakamera, mutta yhtenäistä ohjausta turvalaitteiden käyttöön ei alalla Otkesin mukaan ole. 

Tekijälle vankeustuomio

Kymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi maaliskuussa 23-vuotiaan miehen taksinkuljettajan taposta vankeuteen.

Veriteko tapahtui marraskuussa 2023 Kouvolan Kuusankoskella. Käräjäoikeuden tuomion mukaan mies puukotti taksinkuljettajaa ryöstön yhteydessä ja kuljettaja kuoli saamiinsa vammoihin. 

Miehen motiivina oli käyttää ryöstöstä saamiaan rahoja velkojensa maksuun, arvioi oikeus.

Käräjäoikeuden tuomion perusteella syytetty oli teon aikaan hyvin päihtynyt.

Syytetty sai ryöstösaaliiksi muun muassa kuljettajan älykellon, puhelimen, taksin 150 euron suuruisen pohjakassan sekä muutaman kympin käteistä. 

Oikeus arvioi, että mies oli päättänyt ryöstöstä vasta tilattuaan taksin. Tähän oikeus päätyi muun muassa siksi, että syytetty oli tilannut taksin Kouvolassa omalla nimellään ja lähelle omaa kotiosoitettaan Kuusankoskelle.

Sen sijaan syytetyllä ei juuri ollut mukanaan rahaa maksaa matkaa, joten oikeus arvioi hänen aikoneen perillä paeta autosta maksamatta.

Lue myös:

    Uusimmat