Takkapenkin korjaus

Luukkujen edessä oleva takkapenkki oli päässyt aikojen saatossa aika kulahtaneeseen kuntoon. Oli poltettu kynttilöitä, steariini oli valunut alle ja lopulta edes tuhkaluukku ei suostunut aukeamaan. Vikaa oli kyllä alkuperäisessä rakenteessakin - tila oli kerta kaikkiaan mitoitettu liian ahtaaksi. Uuden pinnan lisäksi tarvittiin siis myös hiukan uudelleensuunnittelua.

Vaikeasta hommasta ei ollut silti kysymys. Materiaalina käytettiin sementtikuitulevyä, jonka paloittelu onnistuu helposti tavallisella käsisahallakin, kiinnitykseen käytettiin saneerauslaastia (isäntä oli mitannut levyn lämpötilan parin pesällisen polttamisen jälkeen heti luukun edestä eikä se korkeimmillaankaan ollut niin suuri, että olisi pitänyt turvautua erikoisempiin aineisiin - silikoniin tai liimoihin) ja lopullinen pinnoitus tehtiin kaakeleilla tavalliseen tapaan - tavallinen leikkuri riitti.

Vanha levy poistettiin. Koska pintaa piti saada nostettua tuhkaluukun takia, Reiska sahasi ensin sementtikuitulevystä sen molemmille sivuille korotuspalat. Vasta näiden päälle tuli varsinainen, pitkä päällyslevy. Levyjen ulkoreunat tasattiin täsmälleen linjaan takan ulkoreunojen kanssa - tähänhän tulee laatoitus, joten tarkkudesta on apua - mutta sisäreunaan, tulipesän puolelle jätettiin muutama milli elämisvaraa. Tulipesän pohjakivethän laajenevat hiukan kuumetessaan.

Lämpötila täytyy ottaa huomioon myös laattojen saumauksessa: kovaa laastia ei saa käyttää.

Laatat kannattaa latoa ensin malliksi paikalleen, jotta nähdään havainnollisesti paras jakotapa. Paikkahan on hyvinkin näkyvä ja keskeinen, ja siksi tähän kannattaa käyttää harkintaa. Kun laattoja melkein poikkeuksetta joudutaan leikkaamaan, on pyrittävä sijoittamaan samanlevyiset suikaleet tason molempiin päihin.

Ennen laattojen kiinnittämistä terävät kuitukevyn kantit hiottiin hiukan pyöreämmiksi. Laasti levitettiin teräskammalla ja laatat painettiin kiinni - niitä voi pikkuisen "leipoa" laastissa ja kumauttaa vielä lopuksi nyrkillä, niin pysyvät varmasti paikallaan. Yli tursuava laasti pyyhittiin heti pois, sillä kuivuneena kokkareiden irrottaminen on huomattavasti hankalampaa.



Ennen saumausta laattojen on annettava olla rauhassa paikallaan ainakin kolme päivää. Sen jälkeen sen voi saumata - myös tulipesän ja laattojen välistä. Saumaukseen on käytettävä elastista, tulenkestävää massaa.

(JKA 18.1.2004)

Lue myös:

    Uusimmat