Taifuuni aiheutti laajaa tuhoa Japanin eteläosassa

Japanin meteorologian laitoksen mukaan Nabi iski eteläiseen Kyushun saareen lähes 130 kilometrin tuntinopeudella. Useita kymmeniä tuhansia ihmisiä on määrätty lähtemään kodeistaan myrskytuulien ja maanvyörymien tieltä.

Voimakas taifuuni Nabi pyyhkäisi tänään Japanin eteläosan yli jättäen jälkeensä ainakin 21 kuollutta tai kadonnutta ja viitisenkymmentä loukkaantunutta. Yli 100 000 ihmistä oli määrätty lähtemään kodeistaan myrskyltä turvaan.

Taifuunin keskus oli illalla siirtynyt tiheään asutun Kyushun saaren yli, kertoi Japanin meteorologian laitos. Taifuunia odotetaan Japanin pohjoisosassa sijaitsevalle Hokkaidon saarelle torstaiaamuna.

Osissa Kyushun saarta kylät ja kaupungit olivat päivällä veden vallassa. Eräin paikoin teillä vesi nousi liikennemerkkien korkeudelle. Asukkaita pelastettiin turvaan veneillä. Neljännesmiljoonalta ihmiseltä katkesivat sähköt.

Kyushu on Japanin kolmanneksi suurin saari, ja siellä asuu 13 miljoonaa ihmistä. Satoja lentoja sekä laiva- ja junavuoroja oli peruttu myrskyn vuoksi, ja pääministeri Junichiro Koizumi perui useita huomiseksi suunniteltuja vaalikampanjatilaisuuksiaan. Japanissa järjestetään sunnuntaina parlamenttivaalit.

Taifuuni Nabi on puhaltanut saaristossa sunnuntai-illasta lähtien, ja vettä on satanut koko ajan. Myrsky ei ole ollut yhtä voimakas kuin Yhdysvalloissa tuhoja tehnyt Katrina-hurrikaani, mutta eteni laajemmalla alueella.

Tokion lähellä riehui eilen ukkosmyrskyjä, joihin liittyneissä onnettomuuksissa kuoli kaksi ihmistä. Viranomaiset arvioivat, että taifuuni vaikuttaa Japanin saarien yllä vielä useita päiviä.

(MTV3-STT-AFP-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat