Taaperoikäiset lapsensa polttomurhannut äiti vapautuu elinkautisesta

Helsingin hovioikeus on tänään hyväksynyt kahden taaperoikäisen lapsensa murhasta elinkautiseen vankeuteen tuomitun naisen ehdonalaista vapauttamista koskevan hakemuksen. Nainen astelee vankilasta vapauteen ensi syksynä.

Nainen tuomittiin elinkautiseen vankeuteen yksi- ja kaksivuotiaiden lastensa murhista Helsingin hovioikeudessa vuonna 2006.

Nainen oli sytyttänyt perheen asunnon tuleen ja poistunut paikalta jättäen puolustuskyvyttömät lapset rakennukseen.

Lähes 15 vuotta vankeudessa

Hovioikeuden mukaan naisen vapauttamista puolsivat muun muassa hyvin sujunut vankeusaika sekä se, ettei naisella ole vankeusaikana todettu päihdeongelmaa. Vankilassa nainen on myös osallistunut työ- ja ohjelmatoimintaan, kuntouttavaan toimintaan sekä opiskellut ja valmistunut ammattiin. Naisella on myös ollut vakituinen työsuhde.

Vapauttamista vastaan sen sijaan puhuivat elinkautiseen vankeusrangaistukseen johtaneet teot, jotka olivat oikeuden mukaan poikkeuksellisen vakavia.

Hovioikeus katsoi kuitenkin, että nainen voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen ensi lokakuun alusta alkaen. Tuolloin nainen on istunut rangaistustaan noin 14 vuotta ja 9 kuukautta.

Rikosseuraamuslaitos puolsi vapauttamista.

Lue myös:

    Uusimmat