Syyttäjä: Vilja Eerikan murhaan liittynyt virkarikosjuttu ei etene hoviin

Kahdeksanvuotiaan tytön murhaan liittyvän virkarikosjutun tuomiot ovat jäämässä lainvoimaisiksi, kertoo syyttäjä Tuire Tamminiemi STT:lle.

Tytön isä ja äitipuoli murhasivat tytön vuoden 2012 äitienpäivänä.

Tamminiemen mukaan mahdollisuudet käräjätuomioiden muuttumiseen hovioikeudessa olisivat olleet vähäiset. Käräjäoikeus langetti kahdelle Helsingin kaupungin sosiaalityöntekijälle tuomiot tuottamvuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Tamminiemen mukaan hovioikeudessa olisi selvitetty teon tahallisuutta. Hänen mukaansa esimerkiksi jonkin osateon lukeminen tahalliseksi ei olisi välttämättä vaikuttanut kokonaisarvioon rangaistuksesta.

Käräjäoikeus tuomitsi johtavalle sosiaalityöntekijälle 25 päiväsakkoa. Oikeus jätti tuomitsematta toisen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen syyllistyneen sosiaalityöntekijän enempään rangaistukseen, koska tapaus oli jo vaikuttanut hänen henkilökohtaiseen elämäänsä ja työhönsä.

Tuomion lainvoimaisuudesta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat