Syyttäjä: Kynsistudiossa työskennelleeltä ihmiskaupan uhrilta vaadittiin aborttia

Kynsistudio Helsingin ydinkeskustassa. Avoinna arkisin kello 10-20 ja lauantaisin 12-18.

Töissä aina sama vietnamilaisnainen, joka ei puhu suomea ja jonka vatsa kasvaa päivä päivältä suuremmaksi. Hän huoltaa asiakkaiden kynsiä vielä samana päivänä, kun synnytys alkaa.

Paluu töihin koittaa kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen.

Syyttäjän mielestä palkkaa ei maksettu

Helsingin käräjäoikeudessa alkoi tänään epäillyn ihmiskauppajutun käsittely, jossa syyttäjä vaatii rangaistusta vietnamilaistaustaiselle pariskunnalle pakkotyön teettämisestä nuorella, raskaana olevalla naisella ja myöhemmin myös lapsen isällä.

Syyttäjän mukaan joulukuussa 2010 Suomeen tulleelle naiselle ei maksettu lainkaan palkkaa koko viime vuoden aikana. Hän asui liikkeen omistajapariskunnan luona, jossa hän teki lisäksi kotitöitä ja hoiti pariskunnan lapsia ennen ja jälkeen työpäivien.

Kun tieto raskaudesta tavoitti työnantajan, naista vaadittiin tekemään abortti. Kun nainen ei suostunut, häntä vaadittiin lähettämään lapsi Vietnamiin, sillä lapsenhoito haittaisi työntekoa kynsistudiossa. Tähänkään nainen ei suostunut.

Myös isä töihin Suomeen

Lopulta päädyttiin järjestelyyn, jossa myös lapsen isälle pyydettiin oleskelulupa. Myös isän olisi asuttava omistajapariskunnan luona ja tehtävä töitä kynsistudiossa. Isän olisi lisäksi maksettava 20 000 euron työnvälitysmaksu pariskunnalle, jotta Suomeen tulo ja työpaikka järjestyisivät.

Lapsen vanhemmat kaapivat puolet summasta kokoon, muun muassa isän säästöjen ja Kelan maksamien äitiyspäivärahojen avulla, jolloin matka Suomeen järjestyi. Isä saapui Suomeen viime marraskuussa, ja työt liikkeessä alkoivat syyttäjän mukaan heti seuraavana päivänä. Nopeasti tuli selväksi, että palkkaa hänelle ei maksettaisi.

Pakenivat kauppaan

Lapsen isän Suomeen tulon jälkeen tilanne kuitenkin muuttui. Liikkeen työntekijöiden ja omistajien välit alkoivat kiristyä. Pariskunta oli yhteydessä poliisiin ja lopulta pakeni kynsistudion omistajien luota. Kihlakunnansyyttäjä Matias Londenin mukaan pako oli dramaattinen.

- Poliisi haki heidät eräästä kauppaliikkeestä, jossa he piileskelivät. He pelkäsivät, että vastaajat löytäisivät heidät.

Kiistävät syytteen

Teonkuvaus perustuu Londenin tänään oikeudessa lukemaan syytteeseen.

Syyttäjä vaatii liikkeen omistajapariskunnalle vankeusrangaistuksia ihmiskaupasta tai toissijaisesti törkeästä kiskonnasta. Lisäksi korvattavaksi vaaditaan maksamattomia palkkoja ja kärsimyskorvauksia lähes 100 000 euroa.

Molemmat syytetyt kiistävät syytteen ja asianomistajien korvausvaatimukset. Heidän mukaansa kyse ei ole ollut töihin pakottamisesta. Vietnamista tulleelle sukulaisnaiselle maksettiin palkkaa, ja myöhemmin Suomeen tullut mies ei ollut töissä liikkeessä lyhyttä harjoittelua lukuun ottamatta.

Juttua käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa tänään ja perjantaina.

Lue myös:

    Uusimmat