Syyttäjä hakee valituslupaa Aarnio-jutussa – vaatii virkarikoksista tuomitun alaisen viraltapanoa: "Pelkkä sakko tuntuisi vähän vähältä"

Syyttäjä hakee korkeimmalta oikeudelta valituslupaa niin sanotussa tynnyrijutussa, jossa Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio tuomittiin kymmenen vuoden vankeuteen muun muassa huume- ja virkarikoksista.

Syyttäjä on tyytymätön tuomioon Aarnion alaisena työskennelleen poliisin tuomion osalta. Aarnion alainen tuomittiin aiemmin käräjillä viraltapantavaksi sekä kolmen ja puolen vuoden vankeuteen törkeistä virkarikoksista. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että alainen ei ollut tietoinen esimerkiksi Aarnion tavoitteesta sotkea keskusrikospoliisin esitutkintaa.

Alainen tuomittiin muun muassa osallistumisesta järjestelyyn, jossa käräjäoikeutta erehdytettiin myöntämään perusteettomia televalvontalupia poliisin omassa käytössä olleisiin liittymiin. Hovioikeuden mukaan hän teki rikoksensa esimiehenään toimineen Aarnion pyynnöstä.

Mies tuomittiin lopulta sakkoihin perusmuotoisista virkarikoksista, ja hovioikeus kumosi alaisen viraltapanon.

Viraltapano on valituksen pääasia

Syyttäjä vaatii korkeinta oikeutta määräämään Aarnion alaiselle sakkojen sijaan vankeutta ja vaatii KKO:ta määräämään hänet viralta pantavaksi. Syyttäjä Mikko Männikkö kertoo STT:lle, että rikosoikeudellinen viraltapano on syyttäjän valituksen pääasia.

– Siihen liittyy se, että kuinka pahana tätä asiaa pidetään. Pelkkä sakko tuntuisi vähän vähältä. Haluttaisiin, että korkein oikeus arvioi vielä uudestaan, että onko ok, että tällainen henkilö palaa vielä poliisiksi, Männikkö sanoo.

Myös Aarnio on ilmoittanut, että aikoo hakea valituslupaa tuomioonsa, mutta vielä tänään aamupäivällä valituslupahakemusta ei ollut toimitettu Helsingin hovioikeuteen. Maanantai on viimeinen päivä toimittaa hakemus. 

Lue myös:

    Uusimmat