Syytettyjen ystävä: Kavereilla oli salaisuus

Lopen murhista syytettyjen nuorten ystävän mukaan kavereilla oli murhaa edeltävällä viikolla jokin salaisuus.

-He olivat paljon nelistään ja juttelivat. Huomasin, että minulta salattiin jotain, 18-vuotias nuori kertoi oikeussalissa.

-Kun kysyin mistä on kyse, he puhuivat jostain ongelmista, hän sanoi.

18-vuotias oli neljän syytetyn hyvä ystävä. Hän oli tehnyt myös kännykkäkauppaa. Aivan jutun alkuvaiheessa myös häntä epäiltiin teoista puhelinliikenteen takia. Pian poliisille selvisi, että hänellä ei ole tekemistä henkirikosten kanssa.

Surmat tehtiin todistajana kuulluun pojan sukulaisen mökiltä. Häneltä oli saatu tieto, että mökki Lopella oli viikonloppuna tyhjänä.

-Sain murhien jälkeisenä sunnuntaina kuulla, että jotain on tapahtunut. Tuntui siltä, että on parempi etten kysele mitään.

Lopen murhien oikeudenkäynti jatkuu Riihimäen käräjäoikeudessa. Salissa ei ole vielä kuultu 18-vuotiasta jutun päätekijäksi epäiltyä. Sen sijaan aamupäivällä on tähän kello mennessä kuultu kolmea todistajaa.

Syytettyjen ystävän lisäksi on kuultu kahta todistajaa, jotka kertoivat 18-vuotiaan rahapulasta ja Heinojen runsaista rahavaroista.

Martti ja Elise Heinon murhista syytetään neljää 16-18 -vuotiasta espoolaisnuorta. Syyttäjän mukaan nuoret suunnittelivat ja toteuttivat teot yhdessä. Kolme nuorempaa on myöntänyt tapot tai avunannot. Tekojen motiivina oli heidän mukaansa Heinojen rahat. 18-vuotias on kiistänyt osallisuutensa.

Syyttäjä Matti Nissinen oli kutsunut todistajia, joiden avulla 18-vuotiaan motiivia tekoon selviteltiin. Teemoina olivat lähinnä 18-vuotiaan rahapula ja Martti Heinon runsaat rahavarat.

Frederikin avovaimo kertoi rahoista

18-vuotiaan motiivia tekoon selviteltiin todistajan, laulaja Frederikin avovaimon avulla. Frederikin tytär oli elokuussa 18-vuotiaan syytetyn tyttöystävä. Tytöllä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä rikosten kanssa, vaikka hän myös hankki Martti Heinolle tarjouspuhelimia.

Syyttäjä kysyi avovaimolta 18-vuotiaan raha-asioista.

-Hänellä ei ollut juurikaan rahaa, nainen sanoi.

18-vuotias on väittänyt päinvastaista. Hänen mukaansa Martti Heino oli lainannut häneltä 60 000 markkaa rahaa.

-Heinoilla ei ollut tarvetta lainata rahaa. Heillä oli sitä satojatuhansia.

Näin vaikka Martti Heinolla oli suuret ulosottovelat.

Toinen oikeudessa kuultu todistaja kertoi Heinojen eläneen ulosottoveloista huolimatta normaalia elämää, eikä heidän tarvinnut lainailla rahaa.

Tennisystävä kertoi myös Martti Heinon kuvanneen nuoria epärehellisiksi. Heinojen ystävän mukaan Lopen mökille oli kutsuttu molemmat Heinot.

Todistajien lausumat tukivat syyttäjän teoriaa siitä, että 18-vuotias joko halusi eroon velkojastaan tai himoitsi hänen rahojaan.

Syytetyt mielentilatutkimukseen

Kaikki neljä syytettyä pyysivät tänään päästä mielentilatutkimukseen. Tutkimusta toivoivat lisäksi Espoon sosiaalilautakunnan edustaja ja Heinojen omaisten edustaja. Syyttäjä ei vastustanut pyyntöä.

Murhajutun käsittely jatkuu tänään iltapäivällä loppulausunnoilla. Tuomio jutussa annetaan sen jälkeen, kun mielentilatutkimuksista on saatu tulokset. Tähän kuluu arviolta pari kuukautta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat