Syrjäkylien bensa-asemat häviämässä

Suuret polttoainetoimijat arvioivat huoltoasemien ja tankkauspaikkojen vähenevän lähivuosina etenkin syrjäseuduilla.

Öljyalan keskusliiton mukaan viime vuoden lopussa huoltoasemia ja automaattiasemia oli Suomessa yhteensä 1947. Edellisvuonna määrä oli nelisenkymmentä enemmän.

Kahtena viime vuonna esimerkiksi Neste Oilin ja ST1:n huoltoasemien ja joidenkin automaattiasemien määrä on harventunut. Yhtiöt arvioivat, että lähivuosina huoltoasemia on yhä vähemmän.

– Jonkin verran pieniä kauppiaiden omistamia paikkoja sulkeutuu. Samoin yhtiön oman verkon puolella pienimpiä asemia suljetaan tai niistä luovutaan. Uusi peruskanta on aika maltillista, arvioi liiketoiminta-alueen johtaja Sakari Toivola Neste Oilin öljyn vähittäismyynnistä.

– On selvää, että jos polttonesteiden myynti on pientä, niin maaseudulla olevalla asemalla pitää olla muuta toimintaa, joka tuo riittävää katetta.

Myös ST1 Oy:n verkostojohtaja Juha Vanninen arvioi, että yhtiön huoltoasemaverkosto pienenee lähivuosina edelleen.

– Asemien kokoluokka tulee kasvamaan eli pienemmästä päästä syrjäseuduilta asemat tulevat eniten vähenemään, Vanninen ennakoi.

– Kysynnän ja tarjonnan lain mukaan niitä joko säilyy tai poistuu.

ST1 ei suostu kommentoimaan missä päin Suomea mahdollisesti tulevaisuudessa huoltoasemia lakkautetaan. Yhtiön mukaan paljastukset olisivat kilpailun rajoittamista tai markkinoiden jakamista.

Itä-Suomessa tarvetta

Nykypäivän kuluttajien uudet vaatimukset, autoteknologian kehittyminen, kauppojen aukiolon laajeneminen, kylmäasemien yleistyminen ja suurten liikennemyymälöiden tulo markkinoille vaikuttavat pienten huoltoasemien toimintaan.

Kauppiaiden omistama Suomalainen Energiaosuuskunta SEO toteaa, että polttoainejakelutoiminta on volyymibisnestä, jossa kilpailu on kovaa ja yksittäiset katteet litraa kohden ovat matalat.

– Jos myyntilitrojen määrä tippuu kovasti, niin silloin tulee vaara, että asema joudutaan lopettamaan. Silloin maaseudun ihmiset joutuvat hakemaan polttoaineensa kauempaa, sanoo SEOn toimitusjohtaja Kari Veromaa.

Polttoaine on siis sisäänvetotuote, jolla yrittäjä ei varsinaista liiketuottoa saa, mutta houkuttelee asiakkaan pysähtymään muiden palvelujen, kuten lounaan tai ostosten, äärelle.

– Kauppiaat ovat isojen haasteiden edessä, sillä polttoainemyynnin rinnalle tulee saada huoltamo- ja baaritoimintaa, lounastarjoilua, elintarvikemyyntiä ja rengaspalvelua. Vain silloin asemalla on elinmahdollisuus.

SEOn Veromaa myöntää, että etenkin maan itäosissa on tarve huoltoasemille.

– Kuukausittain minulle tulee muutama tiedustelu, joissa kysytään voisiko SEO laittaa kuntoon tai rakentaa aseman pienelle kirkonkylälle. Näitä kyselyjä tulee enemmän Länsi- ja Itä-Suomesta kuin Länsi- ja Etelä-Suomesta.

Öljyalan keskusliiton tilastoissa huoltoasemien kokonaismäärä ei ole kuitenkaan toistaiseksi vähentynyt hälyttävän merkittävästi. Sen sijaan rakennemuutos eli miehittämättömien automaattiasemien määrä on kasvanut kohisten 1990-luvun alusta.

Nykyisin automaattiasemia on yli puolet huoltoasemista ja niiden osuus bensiinikaupasta on noin puolet.

Lue myös:

    Uusimmat