Suursaaren suljetusta sotilasalueesta povattiin turistikohdetta – MTV vieraili 2002
MTV Uutiset kävi Suursaarella, josta kaavailtiin vuonna 2002 suosittua turistikohdetta.
Venäjä aikoo muuttaa yksipuolisesti Suomen ja Liettuan merirajoja Itämerellä, kertovat useat venäläismediat. Toistaiseksi ei ole selvää, mitä Venäjän aikomukset tarkoittaisivat käytännössä.
Perusteluina muutokselle mainitaan, että rajojen perusteina käytetyt merikartat eivät olleet riittävän tarkkoja, eivätkä ne "vastaa täysin nykyistä geografista tilannetta".
Yksi alueista, jota rajamuutos voisi koskettaa, on noin 40 kilometrin päässä Kotkasta sijaitseva Suursaari, joka kuului aiemmin Suomelle. Nykyään saari kuuluu Venäjälle.
MTV Uutisten toimittaja Tero Kekki vieraili alueella vuonna 2002, jolloin se oli suljettua sotilasaluetta. Suursaaresta kaavailtiin tällöin kuitenkin turistikohdetta.
Venäläisyhtiö vuokrasi tällöin jo laajan osan alueesta turistikäyttöön, myös suomalaiset olivat aiheesta tällöin innoissaan.
– Se on risteilyä, se on veneilyä, se on vesiohjelmapalveluita ja sitten tax free tulemaan yksi iso keskustelunaihe, kertoi Suomen Matkailun Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Hannu Salovaara innoissaan.
Ulkomaalaisten oleskelu alueella on edelleen kiellettyä ilman perusteltua lupaa.
Suomen Nato-hakemuksen jättämisen jälkeen on pohdittu, ja pelättykin, että Venäjä aktivoituu Suomenlahden itäosassa sijaitsevalla Suursaarella. Sinne on viime vuosina rakennettu muun muassa uusi tutka-asema.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää