Surmatut ja epäilty ovat ulkomaalaistaustaisia, mutta asuneet Suomessa pitkään
Laukaassa surmatut ja henkirikoksesta epäilty ovat kaikki ulkomaalaistaustaisi, mutta pitkään Suomessa asuneita, kertoo rikoskomisario Markku Latvala MTV Uutisille.
- Pitseriasta löytyi kolme väkivalloin surmattu uhria. Mitään ei ollut enää tehtävissä, Latvala kertoo.
Poliisi otti paikalta yhden henkilön kiinni epäiltynä henkirikoksista.
Poliisi ei kommentoi surmatapaa, mutta tarkentaa, että vastoin Iltalehden ensimmäistä uutista, pitseriassa ei käytetty ampuma-asetta eikä sivullisille ollut vaaraa. Kuolonuhrien lisäksi kukaan ei loukkaantunut.
Poliisi ei kerro myöskään uhrien sukupuolta eikä sitä, olivatko uhrit pitserian asiakkaita, henkilökuntaa tai omistajia.
Tutkinta jatkuu nyt muun muassa epäillyn kuulusteluilla.
Uusimmat
-
13:59
Iloinen juhlakuva julki! Salkkarit-työryhmä juhlisti kevätkauden kuvausten päättymistä sankoin joukoin
-
13:49
Yksityisen sosiaalipalvelualan järjestöt jatkoivat ylityökieltoa ja antoivat lakkovaroituksen
-
13:42
Lakot alkamassa huomenna yksityisissä päiväkodeissa ja lastensuojelulaitoksissa eteläisessä Suomessa
-
13:40
Mies jyräsi pienen purjeveneen suurella moottoriveneellä, kaksi perheenisää kuoli – hovioikeus ei uskonut selityksiä
-
13:37
UFC-veteraani laukoo kovaa tekstiä Conor McGregorista – lajilegendan parhaat päivät ohi: "Hän on pummi"
-
13:28
Turkissa aloitettu tutkinta lähes kaikkien riippumattomien tai opposition televisiokanavien sunnuntain vaaliuutisoinnista
-
13:28
"Häpeällinen ja karkea" yksityiskohta seuraikonin jättipatsaassa sai murskakritiikin – kuvanveistäjä: "He pyysivät minua korostamaan sitä"
-
13:26
Yli kuukauden kateissa ollut mies löytyi kuolleena Lapinlahdelta
-
13:25
Mitä lahjaksi ylioppilaalle? Tapakouluttaja neuvoo, mitä ei ainakaan kannata antaa
-
13:08
Elisabeth Rehnin autoon murtauduttiin heti kun silmä vältti
-
13:07
Korson Ankkalammesta löytyi ruumis – poliisi ei epäile rikosta
-
13:07
Pilkattu "kanaverkko" sai päälleen natolankaa – tältä Imatran uusi raja-aita näyttää nyt
-
13:00
Metsästäjien epäillään houkutelleen karhuja lainvastaisesti ravinnolla Kouvolassa
-
12:58
Matkustajat shokissa: Tältä näyttää, kun lautta joutuu törmäyskurssille jättimäisen rahtilaivan kanssa
-
12:50
Petteri Orpo: Suurin osa pöydistä viimeistelee papereita – "Kaikki sympatia" talouspöytään
-
12:49
Pojat kiipesivät antennimastoon ja kuvasivat itseään 150 metrin korkeudessa Espoossa – taustalla uhkarohkea somehaaste
-
12:43
Anneli Auerin lapsi kertoi ystävälleen vuosia sitten, että syytteet äitiä kohtaan eivät pidä paikkaansa – "Heitä on lapsena painostettu"
-
12:35
Ensimmäiset maistiaiskuvat ja paljastukset tulevan Love Island Suomi -kauden sinkuista julki!
-
12:33
Poliisilla oli kouluun kohdistunut uhkatehtävä Laukaassa – uhkailija tavoitettu
-
12:25
Ukraina kiistää suoran yhteyden Moskovan drone-hyökkäyksiin – presidentin neuvonantaja ennakoi iskujen lisääntyvän: "Totta kai ilo katsella"
-
Lataa lisää