Suositun toimittajan ja muusikon Perttu Häkkisen, 39, muistoa kunnioitetaan Hakaniemessä – turmapaikan lähelle jätetty koskettavia viestejä

Toimittaja Perttu Häkkisen muistoa kunnioitetaan Hakaniemessä 0:24

Sunnuntain vastaisena yönä kuolleena löydetyn Yleisradion toimittajan, muusikon ja kirjailijan Perttu Häkkisen muistoksi on rakentumassa kukka- ja viestimeri Hakaniemeen. 

Miehen kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui Helsingin Hakaniemenrannassa. 39-vuotiaana kuolleen Häkkisen lähipiiri on vahvistanut tiedon miehen tapaturmaisesta kuolemasta MTV Uutisille.

Ylellä Häkkinen työskenteli muun muassa Radio Puheella, jossa hänellä on ollut omaa nimeään kantava puheohjelma, ja YleX-kanavalla.

Taiteilijanimeä Randy Barracuda käyttänyt Häkkinen oli musiikkipiireissä tunnettu myös vuonna 1998 perustetusta elektronisen musiikin yhtyeestä nimeltä Imatran Voima, joka esiintyi viimeksi Helsingin Flow-festivaaleilla perjantaina.

Flow´ssa pidettiin sunnuntaina hiljainen hetki miehen muistolle.

Lisäksi Häkkiseltä ilmestyi viime vuonna kirja Hukkuminen – kertomus Kumpulan surmayöstä, jossa käsiteltiin vuonna 2001 Helsingissä tapahtunutta narkomaanin surmaa.

Lue myös:

    Uusimmat