Idols-finaaleissa laulajakokelaita kannustaa joukko tärkeitä ja läheisiä ihmisiä. Diandra Floresin kanssa keikkailleet Käsityöläiset ylistivät Idols-kisan kulisseissa nuoren laulajan upeaa soundia.
Idolsin finaalitaisto lähestyy parhaillaan puoliväliä. Jokaista laulajalahjakkuutta kannustaa viikoittain Linnanmäen Peacock-teatterin katsomossa suuret joukot ystäviä ja perheenjäseniä.
Idolsin nettisivut tapasivat Käsityöläiset-yhtyeestä tutut Anssi Häkkisen sekä Mica Ikosen. Poppoo on tehnyt muutaman vuoden ajan yhteistyötä Idols-finalisti Diandra Floresin kanssa.
– Didi on ollut meidän bändin solistina aina silloin tällöin. Olemme tehneet myös muutamia teatteriproduktioita yhdessä, Anssi selvitti.
– Didi on hyvä laulaja ja innostunut esiintyjä. Haluamme auttaa nuoria lahjakkaita muusikonalkua jollain tavalla eteenpäin, jos vain jotenkin pystymme, Mica komppasi.
Kaksikko kertoo seuranneensa tiiviisti Diandran taivalta Idols-kisassa. Nuori laulaja nostettiin nopeasti mediassa yhdeksi kisan ennakkosuosikiksi. Micalle ja Anssille se ei ollut mikään yllätys.
– Tiesin, että näinhän tässä tulee käymään. kun on nähnyt Diandran esiintymässä, niin se tunne on kasvanut koko ajan enemmän. Väheksymättä muita kilpailijoita, niin Didillä se esiintymisvarmuus on vain muita kovempi. Hänestä paistaa läpi selkeä halu olla ja nauttia olostaan lavalla, Anssi hymyili.
– On ollut mukavaa nähdä, miten Didin itseluottamus on alkanut kerääntyä. Kasvu alkoi jo vuosi sitten ja nyt julkisuuden myötä se on noussut entisestään, Mica kehui.


