Suosikkinäyttelijä kaksintaistelussa Riku Niemisen kanssa: Olin tuskan hiessä

Piilokameraa ja sketsiviihdettä yhdistävässä viihdeohjelmassa näyttelijöiden kaksintaistelut ovat yllätyksiä täynnä.

Riku Nieminen haastoi 1001 Rikua -ohjelmassa Jarkko Niemen kaksintaisteluun.Tuttuun tapaan vieraileva tähti sai valita kirjeen, jossa haaste kerrotaan. Niemi nappasi kuoren, jossa tehtävän nim oli Helppoheikki. 

Kilpailijoilla oli 10 minuuttia aikaa saada tavallinen kampa vaihdettua mahdollisimman arvokkaaseen tavaraan. Riku Nieminen on aikaisemmissa jaksoissa jo päässyt Helppoheikin taitojaan harjaannuttamaan, joten Niemellä oli edessään todellinen haaste.

– Rikulla oli selkeä etulyöntiasema. Hänhän oli suunnitellut koko jutun. Ja hänet tunnetaan hyväntuulisena hassuttelijana. Minua taas ei välttämättä tunnistettu niin helposti, Niemi pohti leikkimielistä kisaa MTV.fi:lle.

Ventovieraille tavaroiden kaupittelu oli verrattain helppoa, vaikka Niemi oli henkisesti varautunut vain kahdenkeskiseen kisaan konkarikoomikon kanssa. Itse kaksintaistelua haastavampaa oli rangaistuksen toteuttaminen. Niemi joutui kantamaan kylttiä, jossa hän kehuu omaa partaansa "seksikkäimmäksi ever" ja samalla hokemaan kyltin tekstiä ääneen.

– Olin tuskan hiessä. Yritin kääntää kylttiä eri suuntaan, kun mihin puhuin. Tuntui, että vastaan tuli vain nuoria tyttöjä. Oli aika noloa, mies naureskeli tapahtunutta.

"Maksan takaisin kun Riku vähiten sitä odottaa" 

Kaikenkaikkiaan tempauksesta jäi Niemelle hyvä fiilis. Taisteluparilla on pidempi siivu yhteisiä kuvauksia edessä, joten olan kohautuksella Riku Nieminen ei tule selviämään.

- Aloitamme tällä viikolla kuvaamaan Love Records -elokuvaa. Meillä on yli 30 yhteistä kuvauspäivää edessä. Varmasti tulee tilaisuus maksaa takaisin, Niemi paljasti.

- Ja tietenkin silloin kuin Riku sitä vähiten odottaa, partaansa ylistämään joutunut mies lupaili.

1001 Rikua torstaisin kello 21:30 MTV3-kanavalla.


Lue myös:

    Uusimmat