Vihreät on koolla puoluekokouksessa Hämeenlinnassa. MTV Uutiset seuraa puoluekokousta.
Puheenjohtaja Sofia Virta sanoi avauspuheessaan, että puolue tähtää hallitukseen ja "maan johtoon" seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.
– Teemme työtä, jotta olemme valmiita kantamaan hallitusvastuuta.
Virta sanoo kevään osoittaneen, että puolue on onnistunut saamaan takaisin äänestäjien luottamusta. Virta viittasi todennäköisesti kunta- ja aluevaalien tulokseen.
Virta moitti puheesaan Petteri Orpon (kok.) hallitusta hyvinvointivaltion perustan horjuttamisesta.
Virtaa sanoo, että valtion velkaantumista on hillittävä, koska työikäisten määrän väheneminen ja hidas talouskasvu vaikeuttavat julkisten palveluiden rahoitusta.
– Euromääräinen velkaantuminen on saatava kuriin, mutta se on tehtävä tavalla, joka ei lisää hyvinvointi- tai ilmastovelkaa vaan lyhentää näitä, Virta sanoi.
Virran mukaan myös sote-palveluiden kustannusten kasvua on hillittävä, jotta valtion velkaantuminen saadaan kuriin. Virran mukaan tämä ei kuitenkaan tapahtu leikkaamalla, vaan tekemällä panostuksia hoidon jatkuvuuteen ja vaikuttavuuteen, sekä siihen, että painopiste siirtyy kalliista erikoissairaanhoidosta ennalta ehkäisevään perusterveydenhuoltoon.
