Suomi hävisi Serbialle maalein 0-2 (0-1) jalkapallon EM-karsintaottelussa lauantaina Helsingissä.
Suomen ikiaikaiset toiveet jalkapallon arvokisapaikasta uhkaavat hautautua vuoden 2008 EM-kisojenkin osalta, kun Serbia kävi näyttämässä kovan tasonsa Olympiastadionilla. Puhdas 2-0-voitto merkitsee sitä, että Suomi on jäämässä karsintalohkon kärjen vauhdista jälleen kerran.
Serbian ensimmäisen maalin laukoi Bosko Jankovic jo ottelun kolmannella minuutilla. Jankovic vapautui Toni Kallion vartioinnista ja sijoitti keskityspallon ilmasta keskelle Suomen maalia. Keskityksen Jankovicille lähetti vasemmalta sivustalta Ivica Dragutinovic.
Serbian toisen maalin juonivat vaihtopelaajat. Danko Lazovic siirsi pallon rangaistusalueen sisälle Milan Jovanovicille, joka karisti pitelijänsä Hannu Tihisen kintereiltään, eteni läpimurtoon ja sijoitti pelivälineen 86. minuutilla maitse ohi maalivahti Jussi Jääskeläisen.
Suomen Teemu Tainio loukkaantui ensimmäisellä puoliajalla sen verran vakavasti, että alustavien arvioiden mukaan polven sivusidevamma pitää hänet sivussa kentiltä 4-6 viikkoa.
Kokoonpanot EM-karsintojen A-lohkon ottelussa Suomi-Serbia:
Suomi:
Jussi Jääskeläinen; Petri Pasanen, Hannu Tihinen, Sami Hyypiä (v, C), Toni Kallio; Teemu Tainio (28. Joonas Kolkka), Jari Ilola, Markus Heikkinen, Mika Väyrynen; Shefki Kuqi (70. Jari Litmanen), Mikael Forssell (62. Jonatan Johansson).
Serbia:
Vladimir Stojkovic; Antonio Rukavina, Nemanja Vidic, Mladen Krstajic, Ivica Dragutinovic; Bosko Jankovic (67. Danko Lazovic), Nenad Kovacevic (v), Milos Krasic (85. Igor Duljaj), Dejan Stankovic (v, C), Zdravko Kuzmanovic; Marko Pantelic (60. Milan Jovanovic).
Jalkapallo, EM-karsinnat, lauantai:
A-lohko:
Helsinki:
Suomi - Serbia 0-2 (0-1)
3. Bosko Jankovic 0-1
86. Milan Jovanovic 0-2
Erotuomari:Manuel Mejuto Gonzalez, Espanja.
Yleisöä: 33 615
Baku:
Azerbaidzhan - Puola 1-3 (1-0)
6. Branimir Subashitsh 1-0
62. Euzebiusz Smolarek 1-1
66. Jacek Krzynowek 1-2
89. Jacek Krzynowek
Almaty:
Kazakstan - Armenia 1-2 (0-2)
31. Robert Arzumanjan 0-1
39. Sargis Hovsepyan 0-2 rp.
88. Ruslan Baltijev 1-2 rp.
Brysseli:
Belgia - Portugali 1-2 (0-1)
43. Nani 0-1
55. Marouane Fellaini 1-1
64. Helder Postiga 1-2
Karsintalohko A:n tilanne 2.6.:
Puola 8 6 1 1 15- 6 19 Portugali 7 4 2 1 15- 5 14 Serbia 7 4 2 1 10- 4 14 Suomi 7 3 2 2 7- 5 11 Belgia 7 2 1 4 5- 8 7 Kazakstan 7 1 2 4 4-10 5 Armenia 6 1 1 4 2- 7 4 Azerbaidzhan 7 1 1 5 3-16 4
Seuraavat ottelut:
6.6. Kazakstan - Azerbaidzhan, Armenia - Puola, Suomi - Belgia
B-lohko:
Kaunas:
Liettua - Georgia 1-0 (0-0)
78. Saulius Mikoliunas 1-0
Torshavn:
Färsaaret - Italia 1-2 (0-1)
13. Filippo Inzaghi 0-1
48. Filippo Inzaghi 0-2
77. Rogvi Jacobsen 1-2
Pariisi:
Ranska - Ukraina 2-0 (0-0)
57. Franck Ribery 1-0
71. Nicolas Anelka 2-0
Karsintalohko B:n tilanne 2.6.:
Ranska 6 5 0 1 14- 2 15 Italia 6 4 1 1 11- 6 13 Skotlanti 6 4 0 2 11- 6 12 Ukraina 6 4 0 2 8- 6 12 Liettua 6 2 1 3 4- 5 7 Georgia 7 2 0 5 13-13 6 Färsaaret 7 0 0 7 2-25 0
Seuraavat ottelut:
6.6. Färsaaret - Skotlanti, Liettua - Italia, Ranska - Georgia
C-lohko:
Oslo:
Norja - Malta 4-0 (1-0)
31. Kristofer Hästad 1-0
73. Thorstein Helstad 2-0
79. Steffen Iversen 3-0
90. John Arne Riise 4-0
Sarajevo:
Bosnia ja Hertsegovina - Turkki 3-2 (2-2)
13. Hakan Sükür 0-1
27. Zlatan Muslimovic 1-1
39. Sabri Sariogly 1-2
45+2 Edin Dzeko 2-2
89. Adnan Custovic 3-2
Heraklion:
Kreikka - Unkari 2-0 (2-0)
16. Theofanis Gekas 1-0
29. Giourkas Seitaridis 2-0
Karsintalohko C:n tilanne 2.6.:
Kreikka 6 5 0 1 10- 4 15 Turkki 6 4 1 1 16- 6 13 Norja 6 3 1 2 13- 6 10 Bosnia ja Hertsegovina 6 3 1 2 13-14 10 Unkari 6 2 0 4 7-10 6 Malta 6 1 1 4 5-14 4 Moldavia 6 0 2 4 3-13 2
Seuraavat ottelut:
6.6. Norja - Unkari, Bosnia ja Hertsegovina - Malta, Kreikka - Moldavia
D-lohko:
Cardiff:
Wales - Tshekki 0-0
Nürnberg:
Saksa - San Marino 6-0 (1-0)
45. Kevin Kuranyi 1-0
52. Marcell Jansen 2-0
54. Torsten Frings 3-0 rp.
63. Mario Gomez 4-0
65. Mario Gomez 5-0
67. Clemens Fritz 6-0
Erotuomari: Tony Asumaa, Suomi
Karsintalohko D:n tilanne 2.6.:
Saksa 6 5 1 0 27- 3 16 Tshekki 7 4 2 1 15- 4 14 Irlanti 7 4 1 2 12- 8 13 Slovakia 6 3 0 3 15-11 9 Wales 6 2 1 3 8- 9 7 Kypros 6 1 1 4 9-16 4 San Marino 6 0 0 6 1-36 0
Seuraavat ottelut:
6.6. Saksa - Slovakia
E-lohko:
Pietari:
Venäjä - Andorra 4-0 (2-0)
8. Aleksander Kerzhakov 1-0
16. Aleksander Kerzhakov 2-0
49. Aleksander Kerzhakov 3-0
71. Dmitri Sytshov 4-0
Skopje:
Makedonia - Israel 1-2 (1-2)
10. Barak Yitzhaki 0-1
13. Aco Stojkov 1-1
43. Roberto Colautti 1-2
Tallinna:
Viro - Kroatia 0-1 (0-1)
31. Eduardo da Silva 0-1
Karsintalohko E:n tilanne 2.6.:
Kroatia 6 5 1 0 16- 4 16 Venäjä 6 4 2 0 11- 1 14 Israel 7 4 2 1 15- 7 14 Englanti 6 3 2 1 9- 2 11 Makedonia 7 2 1 4 6- 7 7 Viro 6 0 0 6 0-11 0 Andorra 6 0 0 6 1-26 0
Seuraavat ottelut:
6.6. Andorra - Israel, Kroatia - Venäjä, Viro - Englanti
F-lohko:
Reykjavik:
Islanti - Liechenstein 1-1 (1-0)
27. Brynjar Gunnarsson 1-0
69. Raphael Röhrer 1-1
Riika:
Latvia - Espanja 0-2 (0-1)
45. Arturs Zakresevskis om. 0-1
61. Xavi 0-2
Kööpenhamina:
Tanska - Ruotsi 0-3
Ottelu keskeytettiin. Ruotsi julistettiin voittajaksi 3-0, mutta tulos odottaa Euroopan jalkapalloliitto Uefan vahvistusta.
7. Johan Elmander 0-1
23. Petter Hansson 0-2
26. Johan Elmander 0-3
34. Daniel Agger 1-3
62. Jon Dahl Tomasson 2-3
75. Leon Andreasen 3-3
Karsintalohko F:n tilanne 2.6.:
Pohjois-Irlanti 6 4 1 1 10- 7 13 Espanja 6 4 0 2 11- 6 12 Ruotsi 5 4 0 1 9- 4 12 Tanska 4 2 1 1 7- 2 7 Islanti 6 1 1 4 5-10 4 Liechtenstein 6 1 1 4 4-16 4 Latvia 5 1 0 4 4- 5 3
Seuraavat ottelut:
6.6. Ruotsi - Islanti, Latvia - Tanska, Liechtenstein - Espanja
G-lohko:
Minsk:
Valko-Venäjä - Bulgaria 0-2 (0-1)
28. Dimitar Berbatov 0-1
46. Dimitar Berbatov 0-2
Tirana:
Albania - Luxemburg 2-0 (1-0)
38. Edmond Kapllani 1-0
57. Altin Haxhi 2-0
Celje:
Slovenia - Romania 1-2 (0-0)
52. Gabriel Tamas 0-1
69. Banel Nicolita 0-2
90+2 Dare Vrsic
Karsintalohko G:n tilanne 2.6.:
Romania 6 4 2 0 12- 4 14 Hollanti 6 4 2 0 8- 2 14 Bulgaria 6 3 3 0 9- 3 12 Valko-Venäjä 6 2 1 3 9-13 7 Albania 6 1 3 2 5- 6 6 Slovenia 6 1 1 4 5-10 4 Luxemburg 6 0 0 6 1-11 0
Seuraavat ottelut:
6.6. Bulgaria - Valko-Venäjä, Romania - Slovenia, Luxemburg - Albania
(MTV3-STT)
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää