Suomessa on todettu 287 uutta koronatartuntaa, niistä yli 80 Vaasassa

Suomessa on todettu 287 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Tartunnoista 83 on todettu kriisikaupunki Vaasassa.

Kahden viimeisen viikon aikana on raportoitu yhteensä 2 551 tartuntaa. Sitä edeltävällä kahden viikon jaksolla tartuntoja todettiin 1150, joten eroa jaksojen välillä on 1401 tartuntaa.

Koronaviruksen ilmaantuvuusluku Suomessa on nyt 14 vuorokauden ajalta 46 tartuntatapausta sataatuhatta asukasta kohden. Yhteensä koronavirustartuntoja on raportoitu 12 499.

Vaasan jälkeen seuraavaksi eniten tartuntoja on todettu Helsingissä (53), Jyväskylässä (34), Tampereella (15) ja Turussa (12).

THL kertoi maanantaina, että Suomessa ei ole raportoitu uusia koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemantapauksia. Tautiin liittyviä kuolemia on Suomessa raportoitu yhteensä 346.

THL:n mukaan sairaalahoidossa on 46 ihmistä. Sairaalassa olevien määrä on kasvanut perjantaista yhdeksällä.

Sairaalassa olevista tehohoidossa on 10 ihmistä. Määrä on kaksinkertaistunut perjantaista, jolloin ilmoitettiin viidestä tehohoidettavasta.

Lue myös:

    Uusimmat