Suomen Nuuksiossa pelattiin maailman ensimmäinen kansainvälinen jalkapallo-ottelu järven jäällä. Kotimaisen Gilla FC:n ja norjalaisen Off-Pitchin mittelö on herättänyt huomiota myös maailmalla.
Järven jäälle rakennetulla lumisella kentällä tahkottu 3 vs. 3 -jalkapallo-ottelu päättyi maanantaina 26. helmikuuta Off-Pitchin 12–9-voittoon. Arktisissa ja liukkaissa oloissa kovassa lumipyryssä käyty peli striimattiin suorana ja näkyi laajasti sosiaalisessa mediassa – se tavoitti yli miljoona silmäparia alle 48 tunnissa.

Erikoisesta ottelusta on kerrottu muun muassa Espanjassa, Italiassa, Meksikossa ja Perussa. Siitä on julkaissut artikkelin esimerkiksi Mundo Deportivo.
"Emme ole koskaan pelanneet futista näin äärimmäisissä olosuhteissa"
Gilla FC:n riveissä jäällä viiletti tunnettuja suomalaiskasvoja kuten Roope Rannisto ja Joona Puhakka. Off-Pitchillä oli kehissä Leon Gillies Mannesin ja kaltaisia street- ja freestylejalkapallon suuria nimiä.


