Suomessa Itämeren ruokottomimmat rannat

 Suomen rannat ovat tuoreen tutkimuksen mukaan Itämeren roskaisimpia. Rantojemme roskasta 75 prosenttia on muovia.

Yksi selitys roskaisille rannoille voi olla lisääntynyt muovin käyttö ja kertakäyttökulttuuri.

Helsingin Pihlajasaaren rannan roskaisuutta tutkittiin tänään.

Talven mittaan Pihlajasaaren rannoille oli huuhtoutunut panoslankoja, lasikuitusilppua, muovia ja tupakan tumppeja. 

 – Rakennustyömailta varmaan tulee rakennusperäiset jätteet. Ja varmaan kaupungista tulee paljon kulutusjätettä, mikä liittyy syömiseen ja juomiseen, Pidä Saaristo Siistinä ry:n projektipäällikkö Hanna Haaksi sanoi MTV Uutisille.

Eniten tutkimussiivoojien kasseihin kertyy panoslankoja ja erilaista rakennusjätettä, joka on peräisin Helsingin työmailta.

Suurin roska, mikä tänään Pihlajasaaren rannalta löytyi, oli lähes kymmenen neliön kokoinen pressu.

– Onkohan meidän käyttäytyminen tuon roskaamisen suhteen vähän löystyny, asenteet löystyneet. Eikö kaupunkiympäristöä koeta suojeltavaksi kohteeksi.

Yhdeksän rantaa käsittäneessä tutkimuksessa kaikkein roskaisimmiksi paljastuivat juuri kaupunkirannat Helsingin Pihlajasaaressa ja Turun Ruissalossa. Suomen rannat olivat selvästi roskaisempia kuin Viron, Latvian ja Ruotsin rannat. Meidän rannoiltamme löytyi muita maita enemmän muunmuassa tupakan tumppeja ja muoviroskaa.

– Muovia käytetään paljon. Toki se on hyvä ja hygieeninen materiaali, mutta sitä myös kertakäytetään hieman liikaa ja muovin kierrätyksessä olisi paljon parannettavaa, Haaksi painottaa.

Mereen päätyvistä roskista noin 70 prosenttia painuu pohjaan. Loput ajautuvat rantaan tai jäävät kellumaan.

Taiteilijalle rantojen roskat tarjoavat loputtomasti materiaalia.

– Näistä ajattelin ottaa valokuvia ja laittaa tänne seinille kesällä ja näyttää ihmisille, että tämmöistä kaikkee te ootte tänne jättäny. Ja että kannattaa pitää huoli roskista ja viedä ne asianmukaiseen paikkaan, Tilataitelija Kristiina Tuura suunnittelee.

Suomen rantojen siivoustalkoot järjestetään ensimmäsitä kertaa vajaan kuukauden päästä.

Lue myös:

    Uusimmat