Suomen viestimiehet kunnostautuivat Anterselvassa: "Otettiin joukkueena taas steppi eteenpäin"

Suomen miesampumahiihtäjät väläyttivät lauantaina valoa pimeyteen, kun nelikko Tuomas Harjula, Tero Seppälä, Jaakko Ranta ja Olli Hiidensalo sijoittui maailmancup-viestissä Italiassa seitsemänneksi.

Sijoitus on Suomen paras viestissä vuosikausiin ja antaa itseluottamusta kahden ja puolen viikon päästä Sloveniassa alkaviin MM-kisoihin.

Suomen joukkue hävisi Anterselvassa 4x7,5 kilometrillä voittaja Ranskalle kaksi ja puoli minuuttia.

Erityisen makeaksi seitsemännen sijan teki se, että ankkuri Hiidensalo nosti Suomen lopussa ohi Ukrainan, jonka Anton Dudshenkolla ei ollut voimia vastata Hiidensalon vetoon.

–  Ennen kaikkea otettiin joukkueena taas steppi eteenpäin. Erittäin hyvä veto, toki tässä on edelleen parannettavaa, Hiidensalo summasi Ampumahiihtoliiton tiedotteessa.

Suomi säästyi kilpailun kahdeksalla ampumapaikalla sakkokierroksilta, mutta varapatruunoita kului yhteensä yhdeksän. Tarkkuudessa on vielä parannettavaa.

Suomi on tällä kaudella ollut maailmancup-viesteissä kahdesti kymmenes. Ennen tätä kautta viimeinen sijoitus kärkikymmenikössä oli kaudella 2014–15 Oberhofin yhdeksäs tila.

Seppälä huippuiskussa

Suomen valtti Anterselvan viestissä oli kakkososuuden Seppälä. Ilman varapatruunoita ampunut Seppälä toi Suomen toiseen vaihtoon kuudentena vajaat 29 sekuntia kärjestä.Seppälä oli perjantaina Anterselvan 20 kilometrillä 19:s, mikä on hänen parhaita cup-sijoituksiaan normaalimatkalla.

–  Mahtava päivä meillä tänään. Onhan se tosi kova tasonnosto, jos miettii vaikka viime vuotta, kun oltiin täällä sijalla 26 ja nyt oltiin seitsemänsiä. Kertoo, että on tehty oikeita asioita kesällä.Seppälä kellotti toisen osuuden nopeimman osuusajan.

–  Oli vähän näyttöhaluja, kun ei yhteislähtöpaikkaa eilisestä hyvästä kisasta tullut. Ja olihan se hieno, kun pystypaikalla pääsi vasenkätisten mestaruudesta otattamaan Itävallan Simon Ederin kanssa, ja sen sai hoidettua Suomeen tällä kertaa, Seppälä myhäili.

Huoltokin pelasi

Urheilijoiden tapaan myös huolto onnistui viestipäivänä mainiosti.

–  Hiihto oli tänään hyvä ja huoltoa täytyy kiittää, oli aika tykkipari itsellä, kolmososuuden Ranta kehui.Anterselvassa on sunnuntain päätöspäivänä ohjelmassa miesten yhteislähtö ja naisten viesti, jossa Suomen joukkueeseen on ilmoitettu selkäänsä parannellut Mari Eder

Lue myös:

    Uusimmat