Suomen uusi pääministeri Sanna Marin, 34, pääsi lukioon rimaa hipoen, kasvoi kahden äidin kodissa eikä uskaltanut ottaa opintolainaa: "En luottanut siihen, että pystyn maksamaan sen takaisin"
34-vuotias Sanna Marin kasvoi sateenkaariperheissä vaatimattomissa oloissa, oli keskinkertainen oppilas ja teki opintojen ohella töitä Sokoksella myyjänä. Seuraavaksi hänestä tulee Suomen pääministeri.
– Kulunut viikko on ollut poikkeuksellinen, nyt on aika katsoa eteenpäin.
Näillä sanoilla Sanna Marin otti vastaan tehtävän, jota hän tuskin muutama viikko takaperin osasi kuvitella hoitavansa. SDP:n uusi pääministeri Sanna Marin valittiin tehtävään Antti Rinteen hallituksen eron jälkeen.
Suomen uusi pääministeri on tiettävästi paitsi Suomen historian, myös maailman nuorin pääministeri.
SDP:n ääniharava, tamperelaispoliitikko
Suomen johtoon nouseva Marin on 34-vuotias tamperelainen, joka singahti eduskuntaan vuonna 2015 valtavalla äänivyöryllä. Kevään eduskuntavaaleissa hän oli SDP:n koko maan ääniharava. Marin on SDP:n varapuheenjohtaja ja hoiti Antti Rinteen tehtäviä Rinteen sairausloman aikana.
Marinin poliittinen ura sai alkunsa Tampereen kaupunginvaltuustosta. Marin on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri.
Marin asuu yhdessä puolisonsa Markus Räikkösen kanssa Tampereella Kalevan kaupunginosassa. Pariskunnalla on pieni tyttölapsi. Itsenäisyyspäivän haastattelussa Räikkönen ylisti puolisonsa luonnetta Me Naisille Linnan juhlien haastattelussa.
– Hän on sellainen rauhallinen ja ratkaisukeskeinen, Markus Räikkönen kuvaili.
Samassa haastattelussa Marin myöntää, että pienen lapsen äitinä ministerin arki on suhaamista.
– Ministerin työ on kiireistä, vaativaa ja haastavaa. Olen pyrkinyt rauhoittamaan viikonloppuja niin, että pyrin olemaan kotona tyttäreni kanssa – ja olen siinä aika hyvin onnistunut. Kaikkea maailmassa ei voi tehdä ja silloin pitää pystyä priorisoimaan sitä, mikä on tärkeintä. Hoidan omat työni hyvin, ja haluan myös olla läsnä oman tyttäreni kanssa. Toistaiseksi olen onnistunut siinä, enkä epäile, etteikö se onnistuisi jatkossakin.
Vaatimattomat lähtökohdat
Sanna Marin syntyi Helsingissä, mutta asui lapsuutensa ajan Pirkkalassa. Marin on puhunut julkisuudessa perheensä vaatimattomista lähtökohdista.
Marinin äiti kasvoi lastenkodissa ja naisen mukaan suku "on surullisia tarinoita täynnä kuten monella muullakin suomalaisella". Marinin vanhemmat erosivat, kun hän oli vain muutaman vuoden ikäinen.
Vähävaraista ja työväenluokkaista perhettä repi isän alkoholismi. Sitten äiti löysi uuden rakkauden ja Marin kasvoi sateenkaariperheessä.
– Lapsuuteeni ja nuoruuteeni ei kuulunut materiaalista yltäkylläisyyttä, mutta rakkautta ja tavallista arkea kylläkin. Siitäkin huolimatta, että olen kasvanut sateenkaariperheessä. Tämä voi tulla joillekin konservatiiveille suurena järkytyksenä, Marin kirjoitti taustastaan blogissaan vuonna 2016.
Rimaa hipoen lukioon
Blogissaan Marin muistelee, ettei ollut koulun priimus. Yläasteelta hän valmistui kertomansa mukaan 7,5 keskiarvolla, jolla pääsi rimaa hipoen sisään Pirkkalan lukioon.
– Olen perheeni ensimmäinen ylioppilas. Ensimmäinen korkeakouluun päätynyt. Kiitos suomalaisen hyvinvointivaltion sekä kannustavien ja vaativien opettajien.
Lukiossa hän menestyi paremmin. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 2004 ja vuonna 2017 hänestä tuli hallintotieteiden maisteri.
Lukion jälkeen Marin piti välivuosia ja oli töissä kaupan kassalla, esimerkiksi Sokoksella. Marinin ensimmäinen kesätyö oli 15-vuotiaana tamperelaisen leipomon pakkaamossa.
– Korkeakouluopintojen ohessa tein töitä myyjänä. Opintolainaa en ole nostanut, koska en ole luottanut siihen, että pystyn sen maksamaan takaisin. Tilanne olisi ollut varmasti toinen, jos perheeni tulotaso olisi ollut korkeampi.
Askel vasemmalle
Kiinnostuessaan politiikasta Marin teki pohdintaa eri puolueiden välillä.
– Sosialidemokratia taisi aina olla selvä valinta, vaikka harkitsin myös vihreitä ja vasemmistoliittoa. Tavoitteena oli ja on edelleen ei sen vähempi kuin muuttaa maailma paremmaksi. Käytäntö onkin sitten toinen asia.
Sateenkaariperheen kasvattina Marin on profiloitunut tasa-arvoaatteen kannattajana ja puolustanut näkyvästi sekä tasa-arvoista avioliittolakia että translakia.
Poliittisella kentällä Sanna Marinia pidetään yleisesti Rinnettä vasemmistolaisempana.
Uusimmat
-
06:09
Italia isännöi Ukrainan jälleenrakennuskonferenssia ensi kesänä
-
06:02
Erikoinen episodi Tampereen keskustassa – Mike Tyson hämmästeli valmentajan hampaita, avasi sitten oman suunsa
-
05:56
Valkeakosken raiskaaja tuomittiin murhasta: Perusteet julki tänään
-
05:43
Saatananpalvojia pelättiin 90-luvun Suomessa – Katri Ylisen isä löysi ruumiin, joka aloitti kaiken
-
05:42
Syysmyräkkä ei hellitä vielä tänäänkään
-
05:33
Nobelin rauhanpalkinnon saaja julkistetaan Oslossa
-
05:18
Tuhannet ihmiset jonottivat nähdäkseen Obaman Pittsburghissa: "Ympyrä sulkeutuu"
-
05:11
Putin lyö "langennutta" länttä, koska se on Venäjän erityinen tehtävä
-
05:10
Miltonin uhrimäärä noussut kymmeneen, hurrikaani riepotti myös Karita Mattilan kotia Floridassa
-
05:06
Libanonin terveysministeriö: Israelin tappavat iskut osuivat kahteen paikkaan Beirutin keskusta-alueella – MTV seuraa
-
00:52
Huuhkajat-kapteeni Lukas Hradecky hämmästeli Glen Kamaran roolitusta – "Edelleen yksi meidän parhaita"
-
23:39
Elokapina kommentoi Eduskuntatalon töhryjä: "Harmi, että niihin saumoihin jäi vähän maalia"
-
23:37
Huuhkajille karvas tappio – loppuhetken nukahdus maksoi kalliisti
-
23:11
Kaapo Kähköselle lähtö NHL:ssä
-
22:59
Vuohet saivat yllättävän tehtävän Chilessä – ruokakauppajäte parempiin suihin
-
22:42
Siellä lepää: Joel Pohjanpalolta helpottava onnistuminen Huuhkajissa
-
22:42
Nyrkkeilijän raivo lähti lapasesta – teki tuhoa metallitanko kädessä
-
22:41
Nuoret joensuulaismiehet järjestivät huumeita myytäväksi kotikulmilla – yksi vangittu
-
22:29
Israelin armeija väittää: YK-joukkoja ohjeistettiin suojautumaan – kaksi rauhanturvaajaa haavoittui
-
22:01
Arja Koriseva ja Valtteri Palin esittelivät humoristisen puolen itsestään TTK-parketilla
-
Lataa lisää