Suomen Pankin Vanhala: Rahaliitto ankkuroi Suomen vakaaseen rahanarvoon

Rahaliitto mahdollistaa Helsingin yliopiston yleisöluennolla tänään puhuneen Vanhalan mukaan suurten rakennepoliittisten ja yhteiskuntapoliittisen ratkaisujen etsinnän rauhassa rahatalouden häiriöiltä. Hän korosti, että siirtyminen Eurooppa-pohjaiseen yhteiseen rahaan oli syvästi periaatteellinen ratkaisu, jonka kantavuus ulottuu taloutta ja talouspolitiikkaa laajemmalle.

Suomen lähivuosien keskeiset haasteet hahmottuvat Vanhalan mukaan harvinaisen selvinä. Ne kytkeytyvät ikärakenteen nopeaan muuttumiseen ja siksi kysymykseen hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan turvaamisesta. Se edellyttää työllisyysasteen nostamista suhdanteista riippumatta ja ennen kuin ikärakenteen muutos alkaa vaikuttaa.

Työllisyys haaste hyvinvointiyhteiskunnalle

-Työllisyysasteen nostaminen ja hyvinvointipalvelujen turvaaminen ovat osoittautumassa oletettuakin kovemmaksi pähkinäksi, koska lähtökohdat haasteiden kohtaamiseen syntyvät alhaisemman talouskasvun oloissa. Tarve veroasteen nostamiseen on eräs realistinen uhka, kun taas työllisyysasteen nostaminen päinvastoin edellyttäisi veroasteen laskemista, huomautti Vanhala.

Työllisyysasteen nostaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että työikäisen väestön osalta yhteiskunnan tuen varassa elävän väestön osuuden tulisi merkittävästi supistua.

Ellei työllisyysastetta työmarkkinoiden sekä vero- ja tukijärjestelmien muutoksin saada merkittävästi korkeammaksi, on edessä julkisen sektorin ja sen mukana hyvinvointipalvelujen rappio. Asian voi sanoa niinkin, että joko työmarkkinat työllistävät tai hyvinvointiyhteiskunta rappeutuu, sanoi Vanhala. Ellei työllisyysaste nouse merkittävästi, joudutaan hänen mukaansa aikaa myöten valitsemaan, rahoitetaanko työikäisten työttömyyttä vai muun väestön hoivamenoja ja julkisia palveluja.

Rahaliitto ankkuroi Suomen talouden vakaan rahanarvon ympäristöön pysyvällä tavalla. Siinä on rahaliiton eräs keskeinen hyöty Suomelle, Vanhala sanoi. Suomen siirtyminen kohti rahaliittoa alkoi hänen mukaansa itse asiassa jo ennen kuin sitä itse ymmärrettiin vanhan rahapolitiikan epäonnistumisen myötä.

Inflaatiostrategia päättyi 90-luvun alun kriisiin

-Toisen maailmansodan jälkeen Suomen talouskehityksessä näytteli keskeistä osaa niin sanottu inflaatio-devalvaatiokierre. Perusongelma sen ajan rahapolitiikassa ei ollut valuuttakurssin jousto sinänsä, vaikka sekin oli silloin ilmoitetun politiikkalinjan rikkomista, vaan keskuspankin valuuttakurssipolitiikan epäitsenäinen asema ja yleinen konsensus, joka edellytti inflatorisia tuloratkaisuja ja vaati kevyttä, inflaatio-odotuksiin johtavaa rahapolitiikkaa, sanoi Vanhala.

Lopulta yhteiskunnan inflaatiosietoinen politiikkastrategia kaatui Vanhalan mukaan omaan mahdottomuuteensa 1980-90 -lukujen taitteen kriisissä.

-Siihen päättyi laajaan yhteiskunnalliseen konsensukseen perustunut itsenäisen rahapolitiikan suomalainen muunnelma. Alkoi konvergenssi kohti nykyaikaista rahapoliittista järjestelmää, jossa vakaan rahatalouden tavoite on yhdistetty itsenäiseen keskuspankkiin ja julkisen talouden vakautukseen, Vanhala kuvasi.

Toisin sanoen kehitys merkitsi konvergenssin alkamista kohti EU:n rahaliittoa, vaikka "Emme kuvitelleet Suomea rahaliiton jäsenenä. Kertyneet rasitteet pakottivat vakauttamisen tielle".

Oman rahayksikön korvaaminen riittävän suurella eli Euroopan laajuisella yhteisellä valuutalla, jonka vakaudesta on riittävät takeet, eliminoi kotimaisen inflaatiohuolen ja rauhoittaa samalla kotimaisen talouspolitiikan kenties hankalimman ja arvaamattomimman rintaman, nimittäin kansainvälisen rahatalouden.

Rahaliitto ankkuroi Suomen talouden vakaan rahanarvon ympäristöön pysyvällä tavalla, korosti Vanhala.

(MTV3-STT)