Suomen naisten jääpallomaajoukkue voitti pronssia naisten ensimmäisissä jääpallon MM-kisoissa Lappeenrannassa. Ruotsi voitti kultamitalit.
Mitaliottelussa Suomi voitti Norjan selkeästi numeroin 8-1 (3-0). Suomen maalit teki joukkueen tehokkain parivaljakko Hanna Teerijoki ja Miska Suves. Suves oli turnauksessa joukkueen paras maalintekijä 17 osumalla.
Suves siirtyi Norjaa vastaan ottelun toisella jaksolla puolustuspelaajaksi ja Teerijoki puolestaan hyökkäykseen. Suomella oli ottelussa kaikkiaan kymmenen kulmalyöntiä, joista Suves onnistui kerran. Kulmalyönnit antoi Teerijoki.
- Olen erittäin tyytyväinen pronssimitaleihin. Joukkueemme kasvoi henkisesti ja myös fyysisesti koko turnauksen ajan, totesi Suomen joukkueen pronssille valmentanut Seppo Jolkkonen liikuttuneena.
Ruotsille MM-kultaa
Ruotsin joukkue pelasi sunnuntaina loppuottelun Venäjää vastaan. Ottelu sujui länsinaapurimme hallinnassa, sillä Ruotsi pokkasi kultaiset MM-mitalit kaatamalla Venäjän puhtaasti 7-0.
Kisat myös taloudellinen menestys
Lappeenrannan MM-kisajärjestelyt sujuivat taloudellisesti järjestäjien mukaan erinomaisesti. Neljä päivää kestäneet kisat tuottivat järjestelytoimikunnan puheenjohtajan Leo Segermanin mukaan voittoa n. 35 000 euroa.
Kisajärjestelyt toteutettiin kaikilta osin vapaaehtoisvoimin yli sadan henkilön voimin. Kisat saivat paljon julkisuutta lajille.
Suomessa naisilla ei ole kilpailutoimintaa jääpallossa.
Jääpallon naisten MM-kilpailut, Lappeenranta:
Loppuottelu:Ruotsi-Venäjä 7-0 (3-0)
Pronssiottelu:Suomi-Norja 8-1 (3-0)
Suomen jääpallonaisten pronssijoukkue:
Mia Lindell, Niina Reijonen, Virpi Nieminen, Tina Lindberg, Mari Virtanen, Pirjo Ahonen, Katri-Helena Luomajoki, Pia Kettunen, Jaan Timonen, Sari Ollila, Hanna Teerijoki, Miska Suves, Minna Utriainen, Minna Isoniemi, Kirsi Hänninen, Kristiina Suninen ja Anna Helin.
Valmentaja Seppo Jolkkonen.
Joukkueenjohtaja: Risto Suves.
(MTV3-STT)