Suomen Juulia Turkkila ja Mathias Versluis lähes ennätysvauhdissa – MM-debyytti toi 16. sijan

Jäätanssipari Juulia Turkkila/Mathias Versluis sijoittui 16:nneksi taitoluistelun MM-kisoissa Japanin Saitamassa. Pari nosti sijoitustaan kahdella pykälällä lauantain vapaatanssissa.

–  Olemme tosi tosi iloisia ja onnellisia, kuinka ohjelma sujui. Nautimme luistelusta tänään ja annoimme vain mennä. Meillä oli hyvä keskinäinen lataus ja pystyimme kuulemamme mukaan luomaan hyvän tunnelman myös paikalla olleen japanilaisyleisön keskuuteen, pari kertoi Taitoluisteluliiton tiedotteessa.

Turkkila ja Versluis olivat ensi kertaa MM-jäällä jäätanssissa. He saivat vapaatanssistaan 102,11 pistettä ja nostivat kokonaispisteensä 168,12:een. Pari jäi tammikuisten EM-kisojen ennätyspisteistään vain 0,22 pistettä.

Parin valmentaja Maurizio Margaglio, vuoden 2001 jäätanssin maailmanmestari, oli ylpeä suojattiensa esiintymisestä MM-kilpailussa.

–  Viikko kaikkinensa oli hieno, ja olen hyvin onnellinen heidän ensimmäisestä yhteisestä MM-kilpailustaan. Pari teki tavattoman hyvää työtä koko viikon harjoituksista alkaen. Kilpailussa pystyivät hallitsemaan tunteensa ja esittämään vahvaa hyvää luistelua, Margaglio sanoi.

Ylivoimaiset mestarit

Maailmanmestareiksi luistelivat Ranskan Gabriella Papadakis ja Guillaume Cizeron. Mestaruus oli parille toinen peräkkäinen ja yhteensä neljäs. Ensi kertaa he voittivat vuonna 2015. Papadakis ja Cizeron keräsivät 222,65 pistettä, kun heidän vapaatanssinsa tuotti päivän ylivoimaisesti kovimmat pisteet 134,23.

Hopealle luistelivat Venäjän Viktoria Sinitsina ja Nikita Katsalapov 211,76 pisteellään. Viime vuoden MM-hopeamitalistit, yhdysvaltalaiset Madison Hubbell ja Zachary Donohue olivat kolmansia 210,40 pisteellään.

Taitoluistelun MM-kisat päättyvät Japanissa tänään lauantaina miesten vapaaohjelmaan.

Lue myös:

    Uusimmat