Suomen ja USA:n johtama Bold Quest jytisyttää Rovajärveä tänään

Bold Quest 19.1 -harjoitukseen liittyvät kovapanosammunnat alkavat tänään Rovajärvellä Lapissa.

Ampuvia joukkoja on Suomen lisäksi Belgiasta ja Ruotsista, tulenjohtoryhmiä muun muassa Yhdysvalloista ja Ranskasta.

Suomen ja Yhdysvaltain yhdessä johtamassa Bold Questissa testataan eri maiden johtamis- ja tulenjohtojärjestelmien yhteensopivuutta. Aiemmin keväällä eri puolella Suomea alkaneeseen testaus- ja todentamistapahtumaan osallistuu yli 2  000 sotilasta 14 maasta. Suomalaisia mukana on noin 700.

Suomi johtaa harjoituksen yhdessä Yhdysvaltain asevoimien yleisesikunnan kanssa. Tapahtuman kustannukset Suomelle, noin 4,5 miljoonaa euroa, koostuvat huomattavalta osin Pohjois-Suomeen rakennettavista viestiyhteyksistä. Ne jäävät Puolustusvoimien käyttöön myös harjoituksen jälkeen.

Yhdysvallat alkoi järjestää Bold Quest -tapahtumia 2000-luvun alussa. Tämä vuosi on vasta kolmas kerta, kun tapahtuma järjestetään jossain muualla. Vaikka kyse on Yhdysvaltain asevoimien ”omistamasta” harjoituksesta, Puolustusvoimilla on komento-oikeus kaikkeen toimintaan Suomessa. Näin varmistetaan muun muassa se, että kaikki tapahtuu Suomen lakien ja määräysten mukaan.


Lue myös:

    Uusimmat