Suomalaisvalmisteinen huippuauto Fisker Karma hajosi - jo testiajossa

Yhdysvaltalainen kuluttajalehti Consumer Reports kertoo Fisker Karma -huippuhybridin testiajosta, joka päättyi vähemmän mairittelevalla tavalla.

Fisker Karma nimittäin hajosi jo parin päivän jälkeen, ennen kuin sillä oli ehditty ajaa edes 321 kilometriä (200 mailia). Lehden testiryhmä kuvaileekin autoa otsikossaan Fisker Karma - huono karma.

Lähes 108 000 dollaria maksava hybridiauto on huipputekniikkaa, mutta testiryhmän mukaan se hyytyi jo testiajossa.

Consumer Reports testaa omissa tutkimuskeskuksissaan erilaisia tuotteita ja raportoi niistä niin lehdessä kuin nettisivustollaankin. Erityisesti sen huhtikuussa julkaistava autonumero on erittäin suosittu.

Vain parkki- ja vapaa -vaihteet toimivat

Consumer Reportsin henkilökunta kertoo, että testiradalla nopeusmittaria kalibroitaessa auto ilmoitti isosta ongelmasta. Teknikko tutustui ongelmaan mutta huomasi, että vaihdetta ei saanut päälle - ainoastaan vapaa- ja pysäköinti-vaihteet olivat mahdollisia.

Auton annettiin huilata tunnin verran ennen uutta yritystä. Nyt ryhmä sai auton käyntiin, mutta hetken päästä samat ongelmat toistuivat. Ryhmä kutsui auton välittäjän hakemaan sen pois.

– Ostamme noin 80 autoa vuodessa, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun autosta tulee ajokelvoton ennen kuin se on läpäissyt edes meidän tarkistusprosessiamme, Consumer Reports kirjoittaa.

Uusi mahdollisuus

Testiryhmä kuitenkin kertoo ymmärtävänsä, että uudenlaisen auton valmistaminen on "monumentaalinen haaste", jos se sisältää niin innovatiivista teknologiaa kuin Karma. Lehti lupaa jatkaa testiään, kun auto saadaan kuntoon.

Fisker Karma on sarjavalmisteinen plug-in-hybridiauto, joka julkaistiin vuonna 2008. Autolla voi ajaa 80 kilometriä sähkökäyttöisesti ilman muita voimanlähteitä ja siinä on lukuisia teknisiä hienouksia.

Auton huippunopeus on verkkotietosanakirja Wikipedian mukaan 201 kilometriä tunnissa ja kiihtyvyys 97 kilometriin tunnissa 5,8 sekuntia.

Autot valmistetaan Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaalla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat