Suomalaisurheilijoiden palkkakuninkaalta Mikko Korhoselta kova esimerkki lajistaan: "Jos miettisin sitä, en enää pelaisi tätä peliä"

Golfissa yksittäisen kilpailun lyöntimäärä voi huipuillakin huidella 300 kudin lähettyvillä, mutta erot lajin kärjessä ovat äärimmäisen pieniä ja yksittäinen lyöntikin saattaa olla rahallisesti todella arvokas. Vuoden 2017 kovatuloisin suomalaisurheilija, golfari Mikko Korhonen kertoo kuvaavan esimerkin lajinsa paineista ja myöntää, että välillä kädet tärisevät.

– Välillä tietyissä paikoissa tärisee käsi. Avain on se, että sinulla on vain yksi lyönti ja se hetki. Jos mietit hirveästi eteenpäin tai taaksepäin, saat niitä paineita itsellesi. Jos minä miettisin, kuinka paljon rahaa minä olen hukannut esimerkiksi French Openissa Le Golf Nationalin viimeisten neljän reiän vesiesteisiin, minä en enää pelaisi tätä peliä, Korhonen pamauttaa MTV Urheilulle.

Korhonen, 38, kuitenkin pelaa, ja pelasikin tänä vuonna upeasti. Hän oli kuluneella kaudella Euroopan-kiertueella neljästi kolmen parhaan joukossa, mukaan lukien uran ensimmäinen ammattilaisvoitto Itävallan kisasta kesäkuussa.

Elokuussa Korhonen puolestaan pelasi Mikko Ilosen jälkeen kaikkien aikojen toisena suomalaisena miespelaajana major-kilpailussa, kun hän selviytyi St. Louisissa pelattuun PGA:n mestaruusturnaukseen.

Mikä oli se juttu tänä vuonna menestyksen takana?

– Varmaan se, että sai sen ensimmäisen voiton. Sen jälkeen on entistäkin helpompi mennä kärkikamppailuihin. Sitä minä haen koko ajan kuitenkin, kärkikamppailuja. On siellä oltu ennen sitä voittoa, mutta kun se voitto napsahti, homma helpottui, Korhonen ruotii.

Ennen tulevan kauden alkua Korhosella on aikaa talvitauolla kehittää ominaisuuksiaan.

– Nyt off-seasonilla Suomessa lähinnä fysiikkaa: uintia, lenkkeilyä, tennistä, salia, kaikkea mahdollista, että saadaan taas äijä kuntoon. Golfillisesti sanoisin, että lähipelin ja puttaamisen tason pitää olla päivittäisessä tekemisessä tasaisempi ja parempi koko ajan. Siinä on liikaa on vaihtelua päivien. Luulen, että se erottaa vielä terävimmästä kärjestä.

Korhonen oli maailmanlistalla kesällä parhaimmillaan sijalla 96. Golfin kaltaisessa, maailmanlaajuisesti valtavasti pelatussa lajissa kyse on huimasta suorituksesta.

Helsingin Urheilutoimittajat ry arvostikin Helsingissä asuvan Korhosen otteita ja valitsi tämän hiljattain pääkaupunkiseudun parhaaksi urheilijaksi vuonna 2018. Tulevan vuoden alussa oma jännityksensä on siinä, riittävätkö Korhosen upeat suoritukset Vuoden urheilija -äänestyksessä Suomessa kärkisijoille.

– Ilosen Mikko on pariin otteeseen ollutkin top-kympissä. Olisi upeaa nähdä oma nimi siellä. Ihan voittoon asti en usko, mutta johonkin sinne kympin joukkoon mahdollisesti, Korhonen pohtii.

Millaisia tavoitteita Korhosella on ensi kaudelle? Miten hän suhtautuu menestykseen, ja tunnistetaanko häntä kadulla? Katso koko haastattelu ylälaidan videolta.

Lue myös:

    Uusimmat