Suomalaisurheilija oli jo psyykannut itsensä MM-starttiin – sitten tuli komento takaisin: "Otin siinä pienet unet"

Aku Partanen oli jo lähtötäpinöissä ennen viivästystä: "Menin tiimiteltalle, otin vartin unet ja kuunneltiin Jerryn kanssa musiikkia" 4:00
Aku Partanen oli tyytyväinen suoritukseensa Budapestin MM-kisojen 20 kilometrin kävelyn suoritukseensa.

Komeasti kuudenneksi yleisurheilun MM-kisojen 20 kilometrin kävelyssä yltänyt Aku Partanen kertoo kisan lykkäämisen aiheuttaneen syviä huokauksia matkaan valmistautuneiden urheilijoiden keskuudessa.

Budapestin MM-kisojen avauslajin alkua jouduttiin siirtämään kahdella tunnilla eteenpäin rajuilman takia. Partasen mukaan urheilijat olisivat olleet valmiita lähtemään viivalle.

– Olimme jo siellä lähtötäpinöissä kaikki valmiina lähtöön, ja (kun) sitten ilmoitettiin, niin olihan se aika epäuskoinen tilanne kaikille ja aiheutti aika syviä huokauksia siellä. Kyllähän se harmitti. 

– Minäkin olin psyykannut itseni siihen tilaan, että kohta mennään. Ja onhan se uusi tilanne. Ei ole tällaista tapahtunut koskaan, että olisi jouduttu viivästyttämään lähtöä, Partanen hämmästeli.

Partanen ei tilanteesta hätkähtänyt, vaan aloitti valmistautumisen uudelleen.

– Menin sitten takaisin tiimiteltalle ja otin siinä ihan pienet vartin unet. Kuuntelimme Jerryn (Jokinen) kanssa musiikkia ja sitten lähdettiin uuteen nousuun.

Kun kisa pääsi vauhtiin, nähtiin ennätyksellisen kovatasoinen MM-startti. Partasen Suomen ennätysajalla 1.18,22 olisi yltänyt mitaleille melkein missä tahansa arvokisoissa lajin historiassa. Nyt se riitti kuudenteen sijaan espanjalaisen Alvaro Martinin ajalla 1.17,32 voittamassa kisassa.

– Eka kymppi oli jo lähellä ennätystäni, että aika kova aloitus, mutta se tuntui hyvältä, hengitys kulki hyvin ja jaloissa oli hyvä tunne ja tekniikka toimi, niin en nähnyt syytä lähteä hidastelemaankaan, Partanen hymyili hyvävointisena maaliintulon jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat